Miltä näyttää työelämä vuonna 2052?

Monsterin ja Alma Median TET-harjoittelijat Anna, Sofia, Ella ja Oliver saivat tehtäväkseen visioida, miltä työelämä näyttää 30 vuoden päästä.

Monsterille ja Alma Medialle saapui toukokuussa neljä innokasta TET-harjoittelijaa, Anna, Sofia, Ella ja Oliver. Nelikko tutustui viikon ajan sekä Monsterin että toimitusten arkeen.

TET-viikko toteutettiin yhteistyössä Lasten ja nuorten säätiön kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on kehittää palvelu, joka tulee kasvattamaan TET-paikkojen määrää ja tekee TET-jaksoista entistä mielekkäämpiä sekä nuorille että yrityksille.

Yksi nuorten tehtävistä oli visioida, miltä työelämä näyttää vuonna 2052. Pohdinnan aiheena olivat muun muassa työhyvinvointi, työnteon muodot, eri teknologiat ja tavat toimia. 

Lopputuloksesta selvisi, että nuorten tulevaisuudenkuva on varsin positiivinen. Nuorten koostamassa esityksessä painottuivat erityisesti työhyvinvointi, huipputeknologia ja vastuullisuus. Moni asioista on jo nyt olemassa, mutta nuorten visiossa ne olisivat jo arkipäivää 30 vuoden päästä.

– Otimme ideoita esimerkiksi elokuvista, joissa on käsitelty tulevaisuutta. Osa asioista on jo nyt olemassa, mutta osan joutui ideoimaan alusta alkaen, Sofia kertoo.

Huipputeknologiaa ja hyvinvointia

Vuonna 2052 yritykset panostavat erityisesti työntekijöiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Terveydenhuolto kattaa kaiken, mukaan lukien hammaslääkäri- ja mielenterveyspalvelut. Työpaikalla on huolehdittu riittävistä tauko- ja oleskelutiloista. Myös kasveja on huomattavasti enemmän parantamassa viihtyvyyttä.

Nuorten mukaan erilaiset älysirut ovat arkipäivää vuonna 2052. Ne korvaavat kulkukortit ja helpottavat viestintää. Sirut mahdollistaisivat jopa ajatustenvaihdon ja etäpalaverit.

– Tulevaisuudessa käytössä olisi vain yksi palvelu, joka yhdistää pikaviestimet, sähköpostit ja etäpalaverit. Toisin kuin nykyään, kun kaikkiin asioihin on omat välineensä, Anna sanoo.

Tekoälyllä on suuri rooli tulevaisuudessa. Työnteon apuna olisivat hologrammit, jotka olisivat kuin käveleviä tietopankkeja.

– Ne voivat olla virtuaalisia ystäviä ja avustajia. Ne kertoisivat esimerkiksi säästä tai uutisista. Ne tietäisivät kaiken, mitä tapahtuu maailmassa. Mitä tahansa haluaa tietää, hologrammi kertoo. Lisäksi etäpalavereissa ihmiset istuisivat hologrammeina pöydän ympärillä, vähän kuin Tähtien sodassa ja muissa elokuvissa.

Vastuullinen ja ekologinen tulevaisuus

Yksi konkreettinen esimerkki on paperista luopuminen. Tulevaisuudessa asiat hoidetaan sähköisesti ja ekologisesti.

– Tulevaisuudessa vaaditaan paljon sähköä, joten sitä pitää täytyy tuottaa vastuullisesti. Toivottavasti 30 vuoden kuluttua kaikki energia on uusiutuvaa.

Tettiläisten mukaan heidän visioimansa tulevaisuudenkuva on sellainen, jota he toivovat. Toisaalta jotkin asiat, kuten teköälyn kehittyminen, herättivät myös kriittistä pohdintaa.

– Milloin roboteista tulee älykkäämpiä kuin ihmisistä? Siinä on myös eettisiä kysymyksiä. Tarvitseeko tiedostava robottikin oikeuksia? Kaikkeen teknologiaan liittyy myös riskejä, kuten hakkerointi.

Tekoälyn, huippumodernin tekniikan ja automatisaation ohella perusasioita ei kuitenkaan pidä unohtaa.

– Hyvä ruoka, parempi mieli, tettiläiset toteavat yhteen ääneen.

 

Lue lisää samankaltaisia artikkeleita

Kuinka saada asioita aikaiseksi? 9 keinoa, joilla lopettaa viivyttely ja tarttua toimeen

Näiden vinkkien avulla tehostat tuottavuuttasi ja saat enemmän aikaan ilman viivyttelyä.
Lue lisää

Huonoimmat työnhakuvinkit – 5 sanontaa, jotka saavat työnhakijat raivon partaalle

Nämä viisi huonoa työnhakuvinkkiä ja sanontaa ärsyttävät työnhakijoita.
Lue lisää

Tule kesäkaveriksi Esperiin

Tule kesäkaveriksemme Esperiin – kesärekrytointimme on nyt käynnissä!
Lue lisää