Vaihtuvuuden vähentäminen - kuusi motivaatiotekijää

Onko työntekijöiden suuri vaihtuvuus ongelma organisaatiossanne? Lue vinkit työntekijöiden pysyvyyden edistämiseen.

Suurin osa työntekijöiden pysyvyyteen liittyvistä ongelmista on suhteellisen helppoa ja halpaa ratkaista. Tutkimukset osoittavat, etteivät työntekijät oikeastaan lähde rahan vuoksi. Totuus on se, että pomot haluavat kuulla kyseessä olevan rahan, koska siten työntekijöiden menettäminen ei ole heidän vikansa, vaan syy löytyy organisaation muista osista. Työntekijät taas sanovat lähtöhaastattelussa liian usein lähteneensä taloudellisista syistä, jotta säilyttäisivät positiiviset suositukset, ja koska he kokevat, ettei totuuden kertominen todennäköisesti kuitenkaan muuttaisi mitään.

Jos etsitään vaihtuvuuden todellisia syitä käyttäen apuna myöhemmin suoritettuja lähtöhaastatteluja ja vertaamalla lähtevän työntekijän nykyistä ja tarjottua palkkaa, niin huomataan, etteivät ihmiset tavallisesti lähde rahan vuoksi. Itse asiassa yli 75 prosenttia niistä syistä, joiden vuoksi ihmiset jättävät työpaikkansa, liittyy esihenkilöiden toimintaan. Näitä esihenkilön vastuulla olevia asioita – joiden puute on taustalla useimpien työntekijöiden päätöksessä lähteä – ovat seuraavat kuusi motivointiin liittyvää tekijää:

  • Rehellinen ja jatkuva kaksisuuntainen viestintä työntekijöiden ja esihenkilöiden välillä. Tähän kuuluu rakentava keskustelu työpaikan ongelmista ja ongelmiin ajoissa puuttuminen.
  • Haastava ja mielekäs työ. Esihenkilöiden tehtävä on varmistaa, että jokainen työntekijä kokee työnsä haasteelliseksi ja mielekkääksi. Työntekijöitä tulee pyytää säännöllisin väliajoin arvioimaan oman työn mielekkyyttä.
  • Jatkuva mahdollisuus osaamisen kehittämiseen. Esihenkilöitä tulee palkita työntekijöiden osaamisen kehittämisestä. Työntekijät puolestaan ovat vastuussa siitä, että he myös noudattavat henkilökohtaisia kehityssuunnitelmiaan.
  • Tunnustus ja palkitseminen hyvistä suorituksista.
  • Vaikutusmahdollisuudet oman työn suhteen.
  • Tavoitteiden sitominen liiketoimintaan. Työntekijöiden projekteja tulisi peilata suoraan liiketoimintaan, jotta he tietävät, että heidän työllään on merkitystä.

Suurimmassa osassa yrityksiä esihenkilöt voivat vaikuttaa merkittävästi työntekijöiden palkitsemiseen. Palkitseminen liittyy kiinteästi myös edellä mainittuihin motivaatiotekijöihin ja sen ottaminen pois lähijohdon käsistä heikentäisi heidän kykyään sitoa osaajat yritykseen. Kertomalla työntekijöille suoraan, että esihenkilöt päättävät palkitsemisesta, pakotat esihenkilöt keskustelemaan palkkauksesta yksitellen työntekijöiden kanssa. Kun esihenkilöt ovat ylittäneet "käteni ovat sidotut" -esteen – tai tekosyyn – palkkauksen suhteen, niin muihin motivointitekijöihin keskittyminen on selvästi helpompaa.

Miten saada esihenkilöt edistämään pysyvyyttä

Vaikka uusi palkkatarjous olisi huomattavasti nykyistä korkeampi, usein huomataan, että huono johtaminen saa työntekijät etsimään muita tehtäviä. Vasta etsimisen jälkeen he huomaavat, että he voivat saada enemmän rahaa ja parempaa kohtelua työpaikkaa vaihtamalla. Ratkaisu tällaisen vaihtuvuuden vähentämiseen on suhteellisen yksinkertainen. Aloita kertomalla työntekijöille, mitä heidän tulisi odottaa esihenkilöiltään, ja auta heitä parantamaan omaa toimintaansa motivaatiotekijöiden suhteen.
 
Aloita johdosta lähtevä ponnistus vaihtuvuuden pienentämiseksi näillä yksinkertaisilla toimenpiteillä:

  • Vaihe 1: Kerro tiiminvetäjille, että on heidän vastuullaan varmistaa, että työntekijät ovat tyytyväisiä. Seuraa tiiminvetäjien onnistumisia ja epäonnistumisia mittaamalla vaihtuvuutta ja raportoi tuloksista säännöllisesti kaikille esihenkilöille.
  • Vaihe 2: Rakenna seurantajärjestelmä nähdäksesi, miten esihenkilöt onnistuvat motivointitekijöiden suhteen. Sido esihenkilöiden palkitseminen onnistumiseen motivointitekijöissä ja vaihtuvuuden pienentämisessä.
  • Vaihe 3: Kehitä työkaluja, joiden avulla esihenkilöt pystyvät helposti arvioimaan työntekijöittensä tyytyväisyyttä ja omaa onnistumistaan omissa tavoitteissaan.
  • Vaihe 4: Käy työntekijöiden kanssa läpi motivointitekijät ja se, mitä heidän tulisi odottaa omilta tiiminvetäjiltään – ei poikkeuksia eikä tekosyitä.

Muista, että yksi HR -osaston tehtävistä on tukea esihenkilöitä ja tarjota heille tarvittavat työkalut, jotta työntekijöiden vaihtuvuus saataisiin kuriin.

Ilmoita työpaikka Monsteriin