Kelassa rakennetaan hyvinvoinnin IT-järjestelmiä

Kelan IT-palvelujen tärkein tehtävä on rakentaa järjestelmät, joilla Kela vastaa Suomessa asuvien sosiaaliturvasta. Haluamme parhaat teknologiat asiakkaidemme käyttöön. Siksi teemme kokeiluja, joiden onnistumiset ovat huomisen avaimia kohti parempia palveluita.
Kaupallinen yhteistyö: Tutustu työnantajaan

 

 

Kelan IT-palvelujen tärkein tehtävä on rakentaa järjestelmät, joilla Kela vastaa Suomessa asuvien sosiaaliturvasta. Haluamme parhaat teknologiat asiakkaidemme käyttöön. Siksi teemme kokeiluja, joiden onnistumiset ovat huomisen avaimia kohti parempia palveluita.

IT-palveluissa työskentelee noin 700 asiantuntijaa pääosin Helsingissä ja Jyväskylässä. Töitä tehdään nykyaikaisilla työvälineillä. Parannamme ja joustavoitamme jatkuvasti päivittäistä työn tekemistä. Keskitymme oikeiden asioiden tekemiseen. IT-asiantuntijamme ovat avainasemassa, kun uusia toimintatapoja luodaan. Meillä ammattilaiset kehittävät IT-ratkaisuja itseohjautuvasti hyvän tiimin tuella.

Pysymme mukana alan kehityksessä

Meille osaamisen jatkuva kehittäminen on tärkeää, koska haluamme, että asiantuntijamme pysyvät mukana alan kehityksen kärjessä. Kelan IT-palveluiden ja järjestelmäratkaisujen tekeminen tarjoaa mielenkiintoisia ammatillisia haasteita. IT-palveluissa työ joustaa elämäntilanteen mukaan.

Yhteiskunnallisesti tärkeän työn lisäksi tarjoamme myös hyvät työsuhde-edut, joihin kuuluu etätyömahdollisuus, kattava työterveyshuolto ja ravintoetu. Työterveyshuoltoon kuuluu myös hammashuolto. Kulttuuri- ja liikuntaseteleiden lisäksi tarjolla erilaisia mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa ja kulttuuria yhdessä tai itsekseen.

Lue lisää Kelasta

Katso avoimet työpaikat

Sisällön on tuottanut Kela.

Artikkeli julkaistu vuonna 2019.

Lue lisää samankaltaisia artikkeleita

Kuinka saada asioita aikaiseksi? 9 keinoa, joilla lopettaa viivyttely ja tarttua toimeen

Näiden vinkkien avulla tehostat tuottavuuttasi ja saat enemmän aikaan ilman viivyttelyä.
Lue lisää

Huonoimmat työnhakuvinkit – 5 sanontaa, jotka saavat työnhakijat raivon partaalle

Nämä viisi huonoa työnhakuvinkkiä ja sanontaa ärsyttävät työnhakijoita.
Lue lisää

Tule kesäkaveriksi Esperiin

Tule kesäkaveriksemme Esperiin – kesärekrytointimme on nyt käynnissä!
Lue lisää