Kesätyönhakijakin tarvitsee CV:n

CV:tä, eli ansioluetteloa, tarvitaan usein myös kesätyönhaussa. Sellainen kannattaa siis laatia jo ensimmäisiä työnhakuja varten.

CV:n perusta on itsetuntemus. Voit aloittaa miettimällä sitä kaikkea, mitä olet jo ehtinyt tehdä ja missä kaikessa olet ollut mukana. Voit esimerkiksi pohtia, minkälaisissa projekteissa olet ollut opiskelujen aikana mukana, minkälaisia työkokemuksia olet kerryttänyt, mitä teet vapaa-ajallasi, oletko mukana vapaaehtoistyössä tai harrastuksissa, minkälaisia onnistumisia ja saavutuksia olet kokenut, minkälainen olet ihmisenä ja työntekijänä tai vaikkapa opiskelukaverina tai oppijana. Nämä kaikki on hyvä kirjata jonnekin muistiin, ja listaa jatkaa kun kokemus karttuu.

Kun tunnet itsesi ja kokemuksesi, on CV:nkin laatiminen huomattavasti helpompaa. Hyvä CV on tyypillisesti ulkoasultaan selkeä kokonaisuus, noin 1-2 sivun mittainen ja kirjoitusvirheetön. On myös tärkeää kertoa asioita tarpeeksi, eli kuvailla esimerkiksi työtehtäviensä sisältöä ja muita työnhaun kannalta olennaisia kokemuksia riittävän kattavasti.

Erilaisia CV-malleja on netti pullollaan, mutta näistä asioista CV tyypillisesti koostetaan.

  • yhteystiedot ja hymyilevä kuva
  • muutaman rivin kuvaus itsestä ja osaamisesta
  • opiskelu ja työkokemus (myös TET- ja harjoittelujaksot)
  • kielitaito, IT-taidot, muut työhön liittyvät erityistaidot
  • erityiset kouluprojektit ja kurssit
  • kansainvälinen kokemus, vaihto
  • luottamustehtävät, harrastukset ja vapaaehtoistoiminta
  • linkit työnhakua tukeviin sosiaalisen median profiileihin, blogiin, videoon tai nettisivuille
  • mahdolliset suosittelijat

CV:tä tehdessä on hyvä muistaa, että mitään yhtä oikeaa tapaa laatia CV ei ole, vaan CV voi hyvin olla tekijänsä näköinen. Käytä siis rohkeasti itsesi näköistä kieltä ja ulkoasua, kunhan CV säilyy helppolukuisena.

Katso avoimet työpaikat

Mirva Puranen
Monster.fi

Artikkeli julkaistu vuonna 2016.

Lue lisää samankaltaisia artikkeleita

Kuinka saada asioita aikaiseksi? 9 keinoa, joilla lopettaa viivyttely ja tarttua toimeen

Näiden vinkkien avulla tehostat tuottavuuttasi ja saat enemmän aikaan ilman viivyttelyä.
Lue lisää

Huonoimmat työnhakuvinkit – 5 sanontaa, jotka saavat työnhakijat raivon partaalle

Nämä viisi huonoa työnhakuvinkkiä ja sanontaa ärsyttävät työnhakijoita.
Lue lisää

Tule kesäkaveriksi Esperiin

Tule kesäkaveriksemme Esperiin – kesärekrytointimme on nyt käynnissä!
Lue lisää