Liikenneväylien valtava tietovaranto odottaa avaajaansa – 20 miljardin euron omaisuutta hallinnoiva Väylävirasto etsii analyytiikka-asiantuntijaa

Valtion tie- ja rataverkko sekä vesiväylät muodostavat valtavan kansallisen omaisuuden, jonka arvo on noin 20 miljardia euroa. Väylävirasto etsii nyt väyläaineiston analytiikka-asiantuntijaa kehittämään tietoon perustavaa päätöksentekoa väyläomaisuuden ylläpitämisessä ja kehittämisessä.
Kaupallinen yhteistyö: Tutustu työnantajaan

Apulaisjohtaja Riitta Kaasalainen sanoo, että vuosikymmeniä pitkäjänteisesti kehitetty tietovaranto on ratkaisevan tärkeässä asemassa, kun Väylävirasto toteuttaa tehtäväänsä väyläomaisuuden hallinnassa. Yksistään maanteitä on 78 000 kilometriä, rautateitä 6000 kilometriä ja rannikkoväylästöä 8300 kilometrin verran. Tunnuslukuja voisi luetella loputtomiin, mutta yksi asia on selvä: Kun väylän rakenteesta ja silloista sekä jokaisesta liikennemerkistä, turvalaitteesta tai valaistuksesta kuntotietoineen on olemassa digitaalinen jälki, mahdollisuudet tiedolla johtamiseen ovat lähes rajattomat. Työhön tarvitaan datatieteilijän ja sujuvasti verkostoituvan projektipäällikön yhdistelmä.

”Etsimämme henkilö haluaa pureutua meidän vastuullamme oleviin tietoihin. Hän ymmärtää, miten analytiikan eri keinoin niistä jalostetaan tietotuotteita ja käyttöliittymiä sekä meidän asiantuntijoidemme että palveluketjun ammattilaisten käyttöön”, Kaasalainen tiivistää.

Väylätietojen analytiikka-asiantuntija tulee työskentelemään viraston asiantuntijoiden ja IT-ammattilaisten muodostaman verkoston vetäjänä. Tehtävässä pääsee suoraan kehittämään ammattilaisten kanssa tietoon perustuvaa väyläverkon tilannekuvaa ja väyläomaisuuden hallintaa.

”Aineisto on valtava, mutta työtä ei tehdä pelkästään siihen keskittyen, vaan yhdessä toisten asiantuntijoiden kanssa.”

Väylävirasto on tilaajaorganisaatio, joka hankkii tuotteet ja palvelut markkinoilta. Väyläviraston palveluksessa työskentelee 450 asiantuntijaa. Välillisesti Väylävirasto työllistää noin 14000 henkilöä. Tietoon perustuva väylien kunnonhallinta ja vahva tilaajaosaaminen luovat perustan tehokkaalle ja vaikuttavalle väylänpidolle ja rakentamiselle. Kaasalaisen mukaan työntekijöitä yhdistää tunne toimivan yhteiskunnan puolesta työskentelystä. Hän sanoo, että Väylävirasto käyttää veronmaksajien rahaa ja se halutaan kohdistaa mahdollisimman hyvin.

”Työtyytyväisyyskyselyissä korostuu vuosittain kokemus, että meillä omalla panoksella ja osaamisella voi työskennellä koko yhteiskunnan eteen. Meidän juttu on vaikuttaminen siihen, että väyläverkko on toimiva ja se mahdollistaa Suomen hyvinvoinnin.

Väylätietojen käsittelytavan murros lähestyy

Väyläaineisto pitää sisällään niiden fyysisen sijainnin ja erilaisia ominaisuustietoja. Väylävirastossa analysointia tehdään myös ristiin tietovarantojen sisällä. Esimerkiksi väyläverkon kunnossapitotietoja voi täydentää.

”Meidän asiantuntijoita kutkuttaa mahdollisuus päästä väyläinfran tietoihin, jotka avaavat niiden merkityksen liikenteen näkökulmasta aivan uudella tavalla.”

Kaasalaisen mukaan itse väyläaineisto on jatkojalostukseen laadukasta, kiitos jo pitkään tehdyn digitalisoinnin. Esimerkiksi kunnossapitoa tekevät urakoitsijat tuottavat tiedon valmiiksi tietovarantoihin vietäväksi ja sieltä edelleen käsiteltäväksi analytiikkaympäristössä.

”Varsinaisessa työpaikkailmoituksessa ei ole tästä mainintaan, mutta tutkimme myös koneoppimisen hyödyntämistä. Tähän liittyvä kehittyminen voi olla myös yksi analytiikka-asiantuntijan työn tuleva suunta.”

Hae Väyläviraston analytiikka-asiantuntijan paikkaa