Manpowerin työmarkkinabarometri: Nyt vetää teollisuus

Tänään julkaistun Manpowerin teettämän globaalin työmarkkinabarometrin mukaan suomalaisten työnantajien työllistämisaikeet huhti-kesäkuulle säilyvät optimistisina. Varsinkin suuryrityksissä ennustetaan henkilöstömäärän kasvua. Toimialoja verrattaessa on teollisuuden alalla henkilöstön kasvuennuste jopa hieman noussut alkuvuodesta. Kuitenkin pelko viennin hiipumisesta ja kasvun hidastumisesta näkyy pienten yritysten ennusteissa.

Barometrin mukaan suomalaisista yrityksistä 12 prosenttia arvioi palkkaavansa lisää työntekijöitä, 3 prosenttia vähentävänsä henkilöstöä ja 83 prosenttia arvioi henkilöstömääränsä pysyvän samana. Vahvimmat työllistämisaikeet ovat eteläsuomalaisilla yrityksillä, mutta myös Itä- ja Länsi-Suomeen on luvassa kasvua. Ainoastaan Pohjois-Suomen työllisyystilanteeseen ei ole näkyvissä muutosta.

Henkilöstömäärän arvioidaan kasvavan kaikissa yrityskokoluokissa, mutta suuret yritykset ovat kaikkein luottavaisimpia taloustilanteeseen. Pienemmissä yrityksissä henkilöstömäärän kasvu on hyvin maltillista tai ennuste on jopa laskenut viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Työpaikkoja luvassa etenkin teollisuusalalle

Toimialakohtaisesti työllistämisaikeet näyttävät hyvältä, kahdeksan alaa kymmenestä arvioi henkilöstömääränsä kasvavan tulevan vuosineljänneksen aikana. Vahvimmat työllisyysnäkymät ovat teollisuuden alalla. Myös kaivostoiminnan ja louhinnan sekä sähkö-, kaasu-, lämpö- ja vesihuollon yritysten työllistämisaikeet ovat hyvät.

Heikoimmat työllisyysnäkymät seuraavalle vuosineljännekselle arvioidaan olevan kuljetuksen, varastoinnin sekä informaation ja viestinnän aloilla.

Työllistämisaikeet säilyvät optimistisina myös globaalisti

Talouskasvun hidastuminen näkyy jonkin verran maailmanlaajuisesti, sillä vaikka työllistämisaikeet ovat edelleen optimistiset, on jonkinlainen suhdannekuvan muutos kuitenkin nähtävissä vuosivertailussa. Tänä vuonna työllistämisaikeiden indikaattori on nyt +4, kun se oli samaan aikaan viime vuonna vielä +11.

”Vaikka maailmantaloudessa on paljon jännitteitä ja kysymysmerkkejä, esimerkiksi Yhdysvalloissa, Saksassa ja Britanniassa rekrytointi näyttäisi olevan entisellä tasollaan, ja Kiinassakin hidastuvan hyvin maltillisesti.Toiseksi tärkeimmässä vientimaassamme Ruotsissa suunta on ylöspäin sekä kvartaali- että vuosivertailussa”, ManpowerGroupin toimitusjohtaja Matti Kariola analysoi.

Työmarkkinabarometrin tulokset vahvistavat sitä kuvaa, joka vallitsee myös Suomen teknologiateollisuudessa.

”Epävarmuutta maailmantaloudessa on paljon, mutta ainakin toistaiseksi on selvitty säikähdyksellä sekä tilausten että työllisyyden kehityksessä. Viime vuonna aina syksyyn asti henkilöstöä lisättiin paljon, myös kokonaisrekrytoinnit olivat korkealla tasolla. Loppuvuonna vauhti hidastui, mutta pysyi edelleen kasvusuunnassa. Loppuvuoden tilauskehitys ennakoi niin ikään, ettei työllisyydessä tapahdu ainakaan nopeasti heikkenemistä, joskaan vauhti ei enää yllä vuodentakaiselle tasolle. Maailmantaloudessa piilevää epävarmuutta ja sen heijastusvaikutuksia myös Suomeen ei kuitenkaan pidä vähätellä. Tällaisessa tilanteessa yritysten väliset erot työpaikkojen lisäämisessä alkavat tyypillisesti voimistua”, kertoo Teknologiateollisuus ry:n pääekonomisti Jukka Palokangas.

 

Tulokset Suomelle tärkeissä vientimaissa. Suomen vastaava työllistämisindikaattoriluku on +4.

Katso koko barometrin tulokset Manpowerin sivuilta

ManpowerGroup Employment Outlook Survey
ManpowerGroup Employment Outlook Survey mittaa neljännesvuosittain työnantajien aikomuksia lisätä tai vähentää henkilöstönsä määrää seuraavan kvartaalin aikana. Barometri on lajissaan ainutlaatuinen: se on suurempi, laajempi, pitkäaikaisempi ja kattavampi kuin muut tutkimukset. Barometri lanseerattiin yli 55 vuotta sitten Yhdysvalloissa, ja se on yksi luotetuimmista työllistämisaikeita mittaavista tutkimuksista maailmassa. Suomessa haastateltiin 625 julkisen ja yksityisen sektorin työnantajaa. Kaikki haastatellut vastaavat samaan kysymykseen: ”Miten arvioitte henkilöstön kokonaismäärän toimipisteessänne kehittyvän seuraavien kolmen kuukauden aikana verrattuna meneillään olevaan kvartaaliin?”

Artikkeli julkaistu vuonna 2019.