Manpowerin työmarkkinabarometri: Työllisyysnäkymät pysyvät positiivisina alkuvuodelle 2019

Tänään julkaistun ManpowerGroupin teettämän globaalin työmarkkinabarometrin mukaan suomalaisten työnantajien työllistämisaikeet säilyvät optimistisina alkuvuodelle 2019.

Suurin osa yrityksistä arvioi henkilöstömääränsä pysyvän ennallaan, 7 % arvioi palkkaavansa lisää työvoimaa ja 8 % arvioi joutuvansa tekemään henkilöstövähennyksiä.

Eniten kasvua ennustetaan teollisuusalalle

Vaikka seitsemällä kymmenestä toimialasta ennustetaan henkilömäärän kasvavan, on kasvussa havaittavissa pientä heikkenemistä verrattuna viime kvartaalin ennusteeseen. Vahvimmat työllistämisaikeet ovat teollisuuden alalla. Heikoimmat työllisyysnäkymät alkuvuodelle arvioidaan olevan rakennusalalla.

”Yleinen talouskasvun hidastuminen näkyy toistaiseksi vain vähän Suomen työllistämisaikeissa. Vaikka makrotalouden kasvuvauhti olisikin hitaampaa, se ei välittömästi heijastu reaalitalouteen. Esimerkiksi teollisuuden tilaukset näkyvät lisätyövoiman tarpeena pitkällä aikavälillä”, analysoi ManpowerGroupin toimitusjohtaja Matti Kariola.

Koko Suomen työllistämisaikeet positiivisen puolella

Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomessa on edelleen vahvimmat työllistämisaikeet. Työllisyysnäkymät ovat positiiviset koko Suomessa. Eniten uusia työpaikkoja arvioidaan syntyvän Itä-Suomeen. Varovaisin kasvuennuste on Länsi-Suomen työmarkkinoilla.

Työnantajat ennustavat työvoiman lisäämistä kaikissa neljässä kokoluokassa. Positiivisimmat näköalat alkuvuoteen on keskikokoisilla (50–249 henkilöä) yrityksillä, kun varovaisimpia palkkauksessa ovat alle 10 henkeä työllistävät mikroyritykset.

Yritykset mukana ratkaisemassa osaaja- ja työvoimapulaa

Osaaja- ja työvoimapula tuovat edelleen haasteita rekrytointeihin useilla toimialoilla. Manpowerin mukaan yritykset ovat ottaneet itse yhä aktiivisemman roolin työvoimahaasteiden ratkaisemisessa.

”Yritykset etsivät kumppaneita, jotka pystyvät tarjoamaan erilaisia ja suhteellisen nopeita uudelleen- ja lisäkoulutusohjelmia. Lisäksi markkinoilla kysytään aikaisempaa enemmän mahdollisimman laajan ja monipuolisen ”rekrytointipaletin” perään ja ollaan entistä enemmän kiinnostuneita kehittämään työnantajamielikuvaa, houkuttelevuutta ja työnantajan arvolupausta”, kertoo Matti Kariola.

Katso koko barometrin tulokset Manpowerin sivuilta

ManpowerGroup Employment Outlook Survey
ManpowerGroup Employment Outlook Survey mittaa neljännesvuosittain työnantajien aikomuksia lisätä tai vähentää henkilöstönsä määrää seuraavan kvartaalin aikana. Barometri on lajissaan ainutlaatuinen: se on suurempi, laajempi, pitkäaikaisempi ja kattavampi kuin muut tutkimukset. Barometri lanseerattiin yli 55 vuotta sitten Yhdysvalloissa, ja se on yksi luotetuimmista työllistämisaikeita mittaavista tutkimuksista maailmassa. Suomessa haastateltiin 625 julkisen ja yksityisen sektorin työnantajaa. Kaikki haastatellut vastaavat samaan kysymykseen: ”Miten arvioitte henkilöstön kokonaismäärän toimipisteessänne kehittyvän seuraavien kolmen kuukauden aikana verrattuna meneillään olevaan kvartaaliin?”

Artikkeli julkaistu vuonna 2018.