Miten päästä eroon palkkakuopasta?

Yleisin syy palkkakuoppaan joutumiselle on liian pienen aloituspalkan pyytäminen, sillä palkkaa korotetaan usein prosentuaalisesti. Onnellisen työelämän rakentaja ja uravalmentaja Riikka Pajunen jakaa vinkit siihen, miten päästä eroon palkkakuopasta.

Uutta työtä hakiessa joudumme viimeistään työhaastattelussa miettimään, paljon aiomme pyytää palkkaa. Uravalmentaja Riikka Pajunen kehottaa miettimään palkka-asioita jo hyvissä ajoin ennen kuin on aika esittää palkkatoive.

- Ennen palkkapyynnön esittämistä kannattaa ottaa selvää, mikä on kyseisen tehtävän palkkataso. Tietoa on saatavilla – sitä kannattaa siis hyödyntää. Alakohtaista palkkatasoa voi tiedustella liiton palkkaneuvonnasta, muilta vastaavassa työssä olevilta, sekä palkkavertailuista ja -tutkimuksista.

Jos haluaa saada mahdollisimman tarkan tiedon tehtävän palkkatasosta, voi selvittää, ketä yrityksessä työskentelee ja paljon heille maksetaan palkkaa. Kaikki palkkatiedot ovat saatavissa Verohallinnosta. Palkkatasoa voi tiedustella myös suoraan työnantajalta.

- Palkasta puhumista on turha mystifioida. Se on aivan normaali asia, josta kuuluu keskustella työsuhteen alussa ja sen aikana. Valitettavasti näin ei yleensä ole, Pajunen toteaa.

Liian matala aloituspalkka voi johtaa palkkakuoppaan

Akavan Erityisalojen jäsenten palkkoja selvittäneen tutkimuksen mukaan yksityissektorilla naisen euro on edelleen hieman yli 85 senttiä.

Naiset myös pyytävät pienempää palkkaa.

- Tästä syystä on erityisen tärkeää ottaa selvää sopivasta palkkatasosta, eikä alihinnoitella itseään. On myös hyvä, jos työyhteisössä keskustellaan palkasta avoimesti – palkka-asioista vaikeneminen on ainoastaan työnantajan etu, ja asiasta puhuminen työntekijöiden etu, Pajunen kommentoi.

Erityisesti aloituspalkasta neuvoteltaessa on syytä olla tarkkana, sillä usein silloin on parhaassa neuvotteluasemassa – monissa paikoissa palkkaa nostetaan prosentuaalisesti, joten pieni alkupalkka tarkoittaa myös pieniä korotuksia.

- Aloituspalkka määrittää yllättävän paljon sitä, miten palkka kehittyy ajan kuluessa. Siksi on tärkeää asettaa myös aloituspalkka oikealle tasolle heti työsuhteen alussa, Pajunen neuvoo.

Neuvottelutaidot ratkaisevat

Entä jos haluaa työtä niin paljon, että on valmis tinkimään palkkatoiveestaan? Entä jos tuleva esimies ei suostu palkkapyyntöön?

- Siinä tilanteessa voi ehdottaa, että tekee pienemmällä palkalla koeajan loppuun, jonka jälkeen palkka tarkistetaan ja palkkaneuvottelulle varataan heti ajankohta. Näin saat jalan oven väliin haluamaasi työhön ja pääset näyttämään osaamisesi. Kun asiasta on sovittu etukäteen, on paljon helpompi ottaa palkka puheeksi.

Palkankorotusta pyytäessä Pajunen neuvoo pyytämään aina euromääräistä korotusta.

- Näin korotuksen summa on molemmille selkeä, eikä työnantaja voi niin helposti vedota prosentteihin. Pyri luomaan luottamuksellinen ja positiivinen ilmapiiri palkkaneuvottelulle. Muista, että luottamusta ja hyvää luodaan työyhteisössä joka ikinen päivä, eikä vain silloin, kun pyytää jotakin.

Mitä tehdä, jos kokee jääneensä palkkakuoppaan?

Entä, jos ei siitä huolimatta saa haluamaansa palkankorotusta ja kokee jääneensä palkkakuoppaan?

- Asiasta kannattaa keskustella avoimesti työnantajan kanssa. Voi esimerkiksi kysyä, mitä minun täytyisi tehdä, jotta palkkani nousisi tiettyyn summaan. Näin työnantajan on pakko miettiä asiaa oikeasti ja sinä saat konkreettisen tavoitteen haluamaasi palkkaan pääsemiseksi.

Pajusen mukaan kannattaa myös rehellisesti tunnistaa omat rajansa ja hakea muutosta, mikäli tilanne ei tunnu hyvältä.

- Mikäli keskusteluista huolimatta palkka ei nouse haluamallesi tasolle, ja koet sen vaikuttavan negatiivisesti työskentelyysi ja motivaatioosi, voi olla kaikkien kannalta parempi etsiä uutta työpaikkaa.

Eroon palkkakuopasta – yhteenveto

  • Selvitä ala- ja tehtäväkohtainen palkkataso kollegoilta, liitosta, palkkatutkimuksista tai työnantajalta. 
  • Rakenna yhteistyötä ja luottamusta työyhteisössä jokaisena päivänä – se luo pohjan tulevaisuuden palkkaneuvotteluille
  • Valitse oikea ajankohta: koeajan päättyminen, ennen budjetointia, loppuun saatetun onnistuneen projektin päätteeksi, tehtävän kuvauksen muututtua vaativammaksi, oltuasi vuoden työssä tai saatuasi kehuja esimieheltä
  • Valmistaudu palkkaneuvotteluun huolellisesti, kerää palautteita esihenkilöltä, kollegoilta ja asiakkailta ja mieti perusteluja konkreettisten esimerkkien kautta
  • Harjoittele tilannetta etukäteen ja visualisoi hyvä lopputulos
  • Aseta selkeä tavoite, neuvottele euromääräinen palkankorotus ja unohda prosentit
  • Pysy jämäkkänä vastusteluista huolimatta
  • Kysy, mitä sinun täytyisi tehdä saadaksesi tietyn palkkasumman. Tehkää esihenkilön kanssa suunnitelma tavoitteisiin pääsemiseksi
  • Luo positiivisia uskomuksia rahasta, esimerkiksi “palkkani kehittyy toiveideni mukaan.”

Katso avoimet työpaikat

Taru Tammikallio

Kirjoittaja on työelämän tabuja ja ilmiöitä esille nostava bloggaaja, podcastaaja, toimittaja ja media-alan yrittäjä. Tarun missiona on parempi työelämä, jossa vaikeistakin asioista uskalletaan puhua suoraan. Yhteydenotot LinkedInin kautta tai sähköpostilla.

Artikkeli julkaistu vuonna 2019.

Lue lisää samankaltaisia artikkeleita

Etelä-Karjalan hyvinvointialue EKHVA

IHMINEN SE ON LÄÄKÄRIKIN Tule meille töihin. – Täällä sie voit olla sellainen kuin olet.
Lue lisää

Poliisi

Poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina. Poliisi toimii arjen turvaajana ja varmistaa, että Suomessa on turvallista olla ja elää. Meidät on helppo tunnistaa ja meitä on helppo lähestyä niin kadulla kuin verkossa.
Lue lisää

Suomalaiset kertovat ikäsyrjinnästä: “Vanhat ovat hitaita ja sairaslomalla jatkuvasti”

Väestön vanhetessa myös ikäsyrjintä on vähentymään päin. Silti sitä koetaan edelleen. Joblyn kysely paljastaa, miten suomalaiset kokevat ikäsyrjintää työelämässä.
Lue lisää