Työelämä

Työelämä

Työnhakijat usein tuskailevat, mikä rekrytointipäätöksissä kestää. Muutaman viikon pituinen rekrytointiprosessi julkisissa hauissa alkaa olla ihme. Muutama kuukausi on usein realistisempi.
Jo pidempään jatkuneet uutiset Suomen talouden kasvusta vaikuttavat myös henkilöstömäärän lisäämiseen ja työnantajat lähtevät luottavaisin mielin ensi vuoden ensimmäiselle vuosineljännekselle.
Saavutukset ovat asia, jotka helposti unohtuvat monen ansioluettelosta, kertoo ManpowerGroupin uravalmentaja Katariina Tillgrén, joka oli puhumassa hyvän CV:n laatimisesta Monsterin ja YTK:n Rekryklub
Kun otat vastaan työtä työttömyyspäivärahan saajana ollessasi, työn vastaanottaminen voi vaikuttaa päivärahaan estävästi, etuuden tasoa laskevasti tai päivärahaa vähentävästi.
Miten myynti ja työnhaku liittyvät toisiinsa? Työnhaussa on paljolti kyse oman osaamisen myymisestä ja markkinoinnista.
Nuorkauppakamari on nuorille aikuisille suunnattu kansainvälinen poliittisesti sitoutumaton kouluttautumisjärjestö, joka pyrkii kehittämään jäsentensä työelämä- ja johtamistaitoja, yrittäjyyttä sekä s
IT-alalla on edelleen kasvava pula ammattitaitoisista tekijöistä. Ohjelmisto-osaamisen puutetta pidetään myös jarruna Suomen talouskasvulle ja uudistumiselle.
Onko työaika menneen maailman mittari? 24/7-yhteiskunnassa on kasvava tarve sovittaa työajat asiakkaan tarpeisiin. Kansainvälisessä toimintaympäristössä kellonajat menettävät merkityksensä.
Uravalmentaja Pilvi Nybom listaa tyypillisiä mokia työhaastattelussa ja kertoo, miten ne voi välttää.
Arvioiden mukaan vain noin neljäsosa suomalaisista työllistyy perinteisen avoimen haun kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että työpaikat löytyvät muuta kautta.

Pages