Työelämä

Työelämä

Poikkeuksellisessa maailmantilanteessa moni meistä joutuu nyt tekemään etätöitä enemmän kuin koskaan ennen, osa jopa ensimmäistä kertaa elämässään.
Millaisia taitoja tulevaisuuden työelämässä arvostetaan? Luonnollisesti digiosaamista edelleen tarvitaan, mutta myös tunne- ja vuorovaikutustaitojen merkitys korostuu.
Sana henkilöbrändäys aiheuttaa toisille inhonväristyksiä. Pitäisikö minun siis mennä someen tyrkyttämään ja mainostamaan itseäni? Ei kai!
Suurin osa kesätyöpaikoista täytetään tammi-maaliskuussa, jolloin kesätyönhakusesonki on kuumimmillaan. Nyt on siis aika viimeistään aloittaa kesätöiden hakeminen.
Stressaantunut työntekijä marisee, on kireä ja jännittynyt. Hän kokee töihin lähdön ahdistavana, asiat ärsyttävät herkästi eikä mikään oikein tunnu mielekkäältä. Tunnistatko kuvauksesta itsesi?
Työvuodet Brysselissä ja Shanghaissa osoittivat Margit Suurnäkille, että ihmisten välillä on usein enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja.
Töitä ei tarvitse suorittaa aina koko potentiaalilla tai niin sanotussa väitöskirjamoodissa. On hyvä osata erottaa tärkeät ja vähemmän tärkeät tehtävät toisistaan.
Janne ja Laura Niemisen ensimmäinen ulkomaanoleskelu jätti jälkeensä uteliaan asenteen. Controllerin ja HR-asiantuntijan maailmankuva avartui, ja elämään tuli paljon uusia ystäviä.
Työtä hakiessa voi helposti sortua maalaamaan itsestään eräänlaisen yli-ihmisen kuvan – työntekijä, joka on sekä pikkutarkka että hyvä hahmottamaan kokonaisuuksia, ja samalla hallitsee sujuvasti vaadi
Reiman Pohjois-Amerikan liiketoiminnan johtaja Emma Aer työskentelee toimintaympäristössä, jossa kilpailijoita on satamäärin. Se on opettanut nopeutta. Ulkomailla asuminen on myös yhdistänyt perhettä.

Pages