Skip to main content

Laborantti, maalaboratorio

Fortumissa ajamme muutosta, jolla on merkitystä. Olemme eurooppalainen energiayhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, kaasua, lämpöä, jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Yhdessä tytäryhtiömme Uniperin kanssa olemme Euroopan kolmanneksi suurin CO2-päästöttömän sähkön tuottaja. Noin 20 000 ammattilaistamme sekä toimintamme yli 40 maassa takaavat, että meillä on asiantuntemusta ja voimavaroja kasvaa ja viedä energiamurrosta eteenpäin. Kulttuurimme pohjautuu avoimeen johtamiseen, jatkuvaan kehittymiseen sekä uteliaisuuteen uusia ratkaisuja kohtaan. Haluatko ottaa aktiivisen roolin puhtaamman maailman puolesta? Liity mukaan johtamaan muutosta kanssamme! www.fortum.fi

City Solutions -divisioonan vastuulla on kehittää kestävistä kaupunkiratkaisuista kasvavaa liiketoimintaa Fortumille. Divisioonaan kuuluvat kaukolämpö ja -kylmä, jätteen energiahyötykäyttö, kierrätys sekä asiantuntijapalvelut.

Työnkuvasi

Tehtäviisi kuuluvat tutkimus- ja maalaboratorion monipuoliset laborantin tehtävät sisältäen mm. kemialliset ja geotekniset määritykset, tutkimushankkeisiin liittyvien kokeiden valmistelun sekä kokeiden aikaisten mittausten tekemisen ja laadunvarmistuksen. Ajoittain tehtävä edellyttää työskentelyä maanrakentamisen työmaakohteissamme. Tehtävässäsi tuet myös akkreditoidun kemian laboratoriomme toimintaa. Maalaboratorio yhdessä kemian laboratorion kanssa tarjoaa laboratoriopalveluita liiketoiminnan tarpeisiin.

Tarjoamme sinulle

Pääset työskentelemään monipuolisten ja mielenkiintoisten tehtävien parissa kehittyvällä toimialalla. Tukenasi on ammattitaitoinen työyhteisö ja ajanmukainen työympäristö, jossa pääset kasvattamaan omaa osaamistasi.

Odotamme sinulta

Sinulla on laboratorioalan ammattitutkinto ja/tai ainakin jonkin verran kokemusta laboratoriossa työskentelystä. Olet oma-aloitteinen, joustava ja sinulla on kykyä ja halua omaksua uusia työtehtäviä ja työtapoja. Työskentelytapasi on reipas ja huolellinen. Pystyt työskentelemään itsenäisesti sekä osana ryhmää. Sinulla on ajokortti ja mahdollisuus tehdä satunnaista matkatyötä. Analysoittavien näytteiden käsittely vaatii ajoittain fyysistä voimaa, etkä vierasta ajoittain haastavia työskentelyolosuhteita työmailla.

Kiinnostuitko?

Jos kiinnostuit, jätä hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 23.10.2021.
Lisätietoja tehtävästä antaa laboratoriopäällikkö Heli Hellén p. 050 3833 482.

Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytämme hyväksyttyä turvallisuusselvitystä ja terveystarkastusta, joka sisältää myös huumetestauksen.

Fortum impact

Fortum creates its most significant positive impacts in societal infrastructure and greenhouse gas emissions, in categories Society and Environment.

Fortum creates its most significant negative impacts or uses resources in biodiversity and scarce human capital, in categories Environment and Knowledge.
Upright data for Fortum

By clicking on the graph, you can see the entire Fortum impact profile.

What is impact profile?

The net impact profile was modeled by the Upright Project. The profile is based on scientific research's understanding of the effects of various products and services. The profile tells you which things you are involved in influencing through this job. You can find more information about Upright here.

Want recommendations for similar jobs via email?Subscribe search agent

Laborantti, maalaboratorio

Riihimäki
Full time, Permanent

Published on 24.10.2021

Company Turnover: 
Yli 100 000 000 €
Company Personnel: 
Yli 1000 henkilöä
Want recommendations for similar jobs via email?Subscribe search agent