Skip to main content

Sairaanhoitaja, Espoon sairaala

Haemme sairaanhoitajia moniammatilliseen tiimiimme neurologiselle kuntoutusosastolle!

Tarjolla on eri pituisia sijaisuuksia. Voit tehdä kokoaikatyötä tai osa-aikatyötä sinulle sopivalla tavalla. Osastolla hoidetaan ja kuntoutetaan aivoverenkiertohäiriön sairastaneita sekä muita neurologisia potilaita. Potilaspaikkoja on 45 ja ne sijoittuvat 15 potilaan pienrymiin. Haemme ammattitaitoisia ja motivoituneita hoidon ja kuntotuksen osaajia.

Tarjoamme mielenkiintoista työtä, jossa sinulla on mahdollisuus kehittyä ja kehittää. Näet oman työsi merkityksellisyyden potilaiden toimintakyvyn parantuessa. Osastolla on vahva yhteishenki ja kannustava ilmapiiri. Teemme työtä yhdessä, jokaisen osaamista hyödyntäen.

Työ on 3-vuorotyötä. Pyrimme tukemaan työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista yhteisöllisellä työvuorosuunnittelulla. Perehdytämme sinut tiloihin, laitteisiin, työtehtäviin sekä yksikössä käytettäviin järjestelmiin. Espoon kaupunki tarjoaa suurena työantajana monipuolisia henkilöstöetuja työntekijöilleen.

Tehtävän aloitusajankohdasta sovitaan yhdessä tehtävään valitun kanssa. Tutustumme hakemukseesi jo hakuajan kuluessa ja kutsumme hakijoita haastatteluun. Jos sinulla on vielä opinnot kesken, voit opinnollistaa sairaanhoitajan sijaisuudessa tehdyn työn syventävän vaiheen harjoitteluksi ammattikorkeakoulusi hyväksymällä tavalla. Selvitä mahdollisuus tähän oppilaitoksestasi ennen työsuhteen alkua.

Tehtävä siirtyy 1.1.2023 lukien liikkeenluovutuksen periaattein Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle.

Työpaikan nimi ja osoite: Espoon sairaala, osasto 3, neurologinen kuntoutusosasto, Karvasmäentie 6, 02740 Espoo
Työaika: 114h 45min / 3 viikkoa, jaksotyö
Tehtävä on määräaikainen.

Kelpoisuusvaatimukset: Laillistettu sairaanhoitaja tai sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja-, ensihoitaja- tai kätilöopiskelija, jolla on suoritettuna 140 op.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n sekä 48a§:n mukaista rokotussuojaa sekä tartuntatautilain 55 §:n mukainen terveydentilan selvitys keuhkotuberkuloosista. Lisäksi tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja sekä voimassa olevaa lääkehoitolupaa tai sen suorittamista koeaikana.

Tehtävään valitulle teetetään Espoon kaupungin päihdeohjelman mukainen huumausainetestaus.

Arvostamme kokemusta neurologisten potilaiden kanssa työskentelystä

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys. Meillä pääset rakentamaan yhteiskuntaa aitiopaikalta ja vaikuttamaan kaupunkilaisten arkeen. Tarjoamme työntekijöillemme hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/"

Yhteystiedot: Lisätietoja tehtävästä antaa osastonhoitaja Jonna Ruoho, p. 0503952203.
Työpaikan osoite: Karvasmäentie 6, 02740 ESPOO
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka: 2744,97 €/kk
Työ alkaa: 3.10.2022 - 1.10.2023
Työaika: 3-vuorotyö
Työn kesto: 6 - 12 kk
Haku päättyy: 13.11.2022 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-02-1415-22/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 13.09.2022
TE-palvelujen ilmoitusnumero: 11614847

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Want recommendations for similar jobs via email?Subscribe search agent