You are here

Teerenpeli teki kesätyöntekijöitä hakiessaan yhden asian toisin - ”En halunnut lähteä hakijaan ylimalkaisesti suhtautuvalle linjalle”, kertoo Markus Honkanen

"Nyt kun olen itse siinä asemassa, että pystyn antamaan kunnon palautetta, haluan korjata itse hakijana kokemaani turhautumista", kertoo Teerenpelin toiminnanjohtaja Markus Honkanen.
Teerenpelin toiminnanjohtaja Markus Honkanen.

”Valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.” Kliseinen lause sähköpostiviestissä jättää työnhakijalle liian usein tyhjän olon ja tukun kysymyksiä ilman vastausta.

Miksi en tullut valituksi? Oliko hakemus huono? Mitä pitäisi parantaa? Usein perusteet kieltävään vastaukseen jäävät pimentoon - palautteesta puhumattakaan.

Kun Teerenpeli Panimo & Tislaamo haki kesätyöntekijöitä tuotantoon tänä keväänä, kyseisestä rekrytoinnista vastannut Teerenpelin toiminnanjohtaja Markus Honkanen päätti tehdä asiat hieman toisin.

LinkedIniin tekemässään päivityksessä Honkanen toteaa, ettei halunnut jatkaa aiemmin itse kokemaansa hakijaan ylimalkaisesti suhtautuvaa tapaa olla kertomatta, miksi hakijaa ei voitu palkata.

Honkanen luki kaikki saamansa hakemukset sekä CV:t huolella läpi ja antoi jokaiselle hakijalle henkilökohtaista palautetta hakemuksesta.

– Ensimmäisiä työpaikkoja hakeville on helppoa antaa vinkkejä. Hakijoiden joukossa oli todella monipuolista taustaa. Oli esimerkiksi softapuolen kokemusta, jolloin kerroin, mistä sen kanssa kannattaa lähteä liikkeelle, Honkanen kertoo Monsterille.

Perimmäinen syy, miksi Honkanen päätti panostaa palautteisiin, on lähtöisin hänen omista kokemuksistaan. Hän toivoo myös, että tällä tavalla Teerenpelistä jää positiivinen kuva työnantajana.

– Kun olen itse ollut hakijana, on ollut turhauttavaa jäädä ilman tietoa valintaperusteista. Nyt kun olen itse siinä asemassa, että pystyn antamaan kunnon palautetta, haluan korjata itse hakijana kokemaani turhautumista.

Hakemuksia oli kymmeniä, joten henkilökohtaisen palautteen antaminen jokaiselle ei ollut ihan pieni urakka. Honkanen kuitenkin korostaa, että se oli vaivan arvoista.

– On kaikkien etu, että hakija saa tietää hakemuksensa heikkoudet. Samalla voin antaa ideoita ja vinkkejä, kuinka rakentaa työkokemusta ja kehittää omaa tekemistä.

Honkanen kertoo, että vastaanotto oli hyvä, vaikka uutiset eivät suurimmalle osalle hakijoista olleetkaan positiiviset. Paluupostina hän on saanut kiitosviestejä.

– Yhtään negatiivista yhteydenottoa ei ole tullut. Osa on kiittänyt vuolaastikin avusta, Honkanen iloitsee.

Lue myös: Ensimmäinen työpäivä edessä uudessa työssä? Katso vinkit, joilla onnistut
Lue myös: Saitko työtarjouksen, mutta haluat vielä katsella muita vaihtoehtoja? Toimi näin
Lue myös: Ensimmäisen kesätyön hakeminen - näin nappaat paikan ilman työkokemusta

 

Katso avoimet työpaikat 

Categories