Miten olla hyvä mentori työntekijöille?

Haluaisitko kehittyä paremmaksi mentoriksi? Artikkelista löydät tietoa, mitä taitoja kannattaa kehittää sekä vinkkejä onnistuneeseen mentorointiin.

Kun kreikkalainen soturi Odysseus taisteli Troijan sodassa, hän uskoi poikansa hyvän ystävänsä Mentorin hoiviin, joka oli neuvonantaja ja suojelija kuninkaallisessa henkivartiossa. Sittemmin sana on alkanut tarkoittaa kokenutta ja luotettua neuvonantajaa.

Mentorointi on taito: Viisauden siirtämisen taito. Se on tapa, jolla yksilö oppii vanhemmalta ja viisaammalta, joka on kulkenut saman tien ja tietää, miten sen haasteista selvitään. Kuka tahansa voi olla mentori, kunhan hänellä on tarjottavanaan tietämystä sekä aikaa ja valmiutta sitoutua siihen. Aidosti erinomainen luontainen mentori on poikkeuksellinen ja korvaamaton henkilö.

Hyvän mentorin tunnusmerkit

Ensimmäinen tärkeä seikka mentoriksi ryhtymisessä on se, että siinä muodostetaan merkityksellinen suhde sen sijaan, että vain siirrettäisiin tehtävä eteenpäin toiselle. Toisin sanoen kyseessä on pitkäaikainen sitoumus.

”Hyväksi” mentoriksi tulemista on toki mahdollista harjoitella, mutta vain jos sinulla on jo ne kriittiset ihmissuhdetaidot, joita voit entisestään kehittää. Näitä ovat:

  • Kiinnostus auttaa muita menestymään – vaikka he saattaisivat joskus ohittaa omat saavutuksesi.
  • Tietämys – erinomaisuus työssäsi ja se, että tiedät mistä puhut.
  • Sitoutuminen – aito kiinnostus muihin, halukkuus luoda suhde ja kokea ja osoittaa mielenkiintoa.
  • Luotettavuus – kyky pitää asiat vain kahdenkeskisenä.
  • Lähestyttävyys – ettet ole pelottava vaan mahdollisuuksia antava ja huolehtiva.
  • Rehellisyys – ennen kaikkea kyky antaa suoria vastauksia.
  • Aktiiviset kuuntelu- ja kyselytaidot – kuten vihjeiden havaitseminen, aikaisempien kysymysten pohtiminen, ymmärtämisen varmistaminen, oletusten minimointi ja keskeyttämisen välttäminen.
  • Empatia – toisen kokemuksen ymmärtäminen ja tunnustaminen ilman että tunnet tarvetta lisätä omia tarinoitasi.
  • Puolueettomuus – ei rynnätä etsimään syyllistä, vaan pyritään löytämään objektiiviset ratkaisut ongelmiin tai virheisiin.
  • Opastaminen, ei ratkaiseminen – kyky pysyä taustalla ohjaten hienovaraisesti, mutta antaa muiden tehdä omat päätöksensä, virheensä ja onnistumisensa.

Oikean tasapainon löytäminen

Tämä viimeinen ominaisuus ratkaisee ehkäpä selvimmin sen, voiko sinusta tulla hyvä mentori. Liiallisen tai liian vähäisen tuen välillä vallitsee herkkä tasapaino, ja se pitäisi ymmärtää vaistomaisesti oppikirjasta lukemisen sijaan.

Kun suojattisi tuo eteesi ongelman, johon näet selkeän vastauksen, on houkuttelevaa ratkaista se. Mutta tämä ei ole mentorointia. Ratkaisemalla ongelman toisen puolesta vähennät hänen kykyään tehdä niin itse. Ihmiset oppivat parhaiten kohtaamalla uusia haasteita ja siten he kehittävät uusia taitoja, joilla ratkaista tulevaisuuden haasteita.

Onnistuneen mentoroinnin salat

  • Kyse on kumppanuudesta – Et pidä jokaisesta suojatista, eikä jokainen suojatti pidä sinusta. Yritä valita henkilö, jolla on yhteensopiva tausta, kokemus ja persoonallisuus. Jos suhdetta ei ole muodostunut kahden tai kolmen tapaamisen jälkeen, siirry eteenpäin.
  • Määrittele tavoitteet – Vältä näiden ehdottamista itse; anna suojattisi määritellä itse omat tavoitteensa. Sinun tehtäväsi on varmistaa, että ne ovat mitattavissa ja saavutettavissa.
  • Määritä ohjenuorat – Sovi tapaamisten tiheydestä ja siitä, kuinka suuri määrä sähköposti- ja puhelinyhteydenpitoa sopii teille molemmille.
  • Viesti – Tämä tarkoittaa sekä kuuntelemista että puhumista. Määritä suojattisi vahvuudet ja heikkoudet kysymällä avoimesti ja kuuntelemalla aktiivisesti.
  • Jaa, älä luennoi – Et ole esimies etkä opettaja. Tehtäväsi on tuoda saataville kokemuksesi työelämästä, joista suojattisi voi oppia. Älä ajattele, että sinun täytyy aina antaa vastaukset. Joskus kyse on molemminpuolisesta löytöretkestä.
  • Kartoita etenemistä. Se on paras tapa seurata ja näyttää suojateille, kuinka pitkälle he ovat edenneet.

Mentorointi on epäilemättä tehokas ja kustannustehokas työkalu. Oikeissa käsissä mentorointi voi parantaa rekrytointia ja työntekijöiden pysyvyyttä, tehdä työntekijöiden vaihdoksista saumattomia, ja parantaa tuottavuutta lisääntyneen sitoutumisen ja työtyytyväisyyden myötä.

Ilmoita työpaikka Joblyyn