Huolehdi työnantajamielikuvasta myös vaikeina aikoina

Epävakaa taloudellinen tilanne sai useat yritykset laittamaan jarrun päälle työnantajamielikuvan rakentamisessa. Työnantajamielikuvasta kannattaa kuitenkin huolehtia, vaikka ei olisi akuuttia rekrytointitarvetta.

Epävakaa taloudellinen tilanne sai useat yritykset laittamaan jarrun päälle työnantajamielikuvan rakentamisessa. Työnantajamielikuvasta kannattaa kuitenkin huolehtia, vaikka ei olisi akuuttia rekrytointitarvetta.

– Jos on rysähdetty alas, pohjalta tullaan myös ylös. Työnantajamielikuvan rakentamista ei saa laiminlyödä vaikeinakaan aikoina, päinvastoin, nyt siihen pitää laittaa entisestään paukkuja, sanoo toimitusjohtaja Asta Rossi, Great Place to Work® In -instituutista. Yhdysvalloista lähtöisin oleva tutkimus- ja konsultointiyritys toteuttaa vuosittain tutkimuksen Suomen parhaista työpaikoista.

– Rekrytointitarve voi muuttua ripeästikin. Lukuisilla aloilla tulee olemaan huutava työvoimapula ja joillakin aloilla parhaista osaajista taistellaan jatkuvasti. Jos nyt pysyy askeleen muita edellä, ei tarvitse ottaa käyttöön järeitä työkaluja, kun akuutti rekrytointitarve iskee. Työnantajamielikuvaa pitää suunnitella aina pitkällä tähtäimellä, Rossi painottaa.

Kerro hyvästä työpaikasta

Työnantajamielikuvan rakentaminen on yritysjohdon, henkilöstöhallinnon, viestinnän ja markkinoinnin yhteinen ponnistus. Yritysten kannattaa viestiä ja tehdä toimintaansa tutuksi kanavissa, joissa potentiaaliset työntekijätkin ovat.

Internet on tutkitusti suosituin työnhakukanava kaikkien alojen työntekijöiden keskuudessa. Yhä useampi työnhakija etsii tietoa yrityksistä netin kautta ja pitää internetin rekrytointipalveluja tärkeimpinä työnhakukanavina. Työnantajamielikuvan viestimiseen pätee tuttu sääntö myös verkossa: tee hyvää ja kerro siitä.

– Niin sanotuissa kaappityöpaikoissa hyvä työyhteisö on muilta loistavasti varjeltu salaisuus. Hyvästä työyhteisöstä kannattaa kuitenkin aina kertoa, Rossi kehottaa.

Olipa kanava mikä tahansa, olennaisinta on ymmärtää, että työnantajamielikuva lähtee aina yrityksen sisältä, eikä sitä voi yrittää liimata päälle. Ei pidä unohtaa, että jokainen työntekijä on yrityksen markkinointikanava, Rossi muistuttaa. Hyvä maine työnantajana on lunastettava päivittäin.

Lue lisää samankaltaisia artikkeleita

Kuinka saada asioita aikaiseksi? 9 keinoa, joilla lopettaa viivyttely ja tarttua toimeen

Näiden vinkkien avulla tehostat tuottavuuttasi ja saat enemmän aikaan ilman viivyttelyä.
Lue lisää

Huonoimmat työnhakuvinkit – 5 sanontaa, jotka saavat työnhakijat raivon partaalle

Nämä viisi huonoa työnhakuvinkkiä ja sanontaa ärsyttävät työnhakijoita.
Lue lisää

Tule kesäkaveriksi Esperiin

Tule kesäkaveriksemme Esperiin – kesärekrytointimme on nyt käynnissä!
Lue lisää