Skip to main content

Kesätyö, asiakaspalvelutyö, Savonlinna ja Mikkeli

Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien uudistuva työpaikka, jossa työskentelee noin 7 500 ammattilaista. Kela on savuton työpaikka.

Työnkuvaus:

Onko hyvä työyhteisö sinulle tärkeä asia? Tule Kelaan tekemään merkityksellistä työtä. Olet meille arvostettu kollega. Pääset tutustumaan Kelan toimintaan ja saat arvokasta ja opintojasi tukevaa työkokemusta.

 

Haemme kesätyöntekijää asiakaspalveluun Etelä-Savon palveluryhmään Mikkeliin ja Savonlinnaan ajalle 1.5. -31.8.2021 tai sopimuksen mukaan.

 

Työhösi kuuluu asiakkaiden elämäntilanteen mukainen neuvonta pääasiassa puhelimitse ja tarpeen mukaan myös välittömässä asiakaspalvelussa palvelupisteessä. Neuvot ja ohjaat asiakkaita kaikissa Kela-asioissa. Ohjaat asiakkaita myös Kelan eri palvelukanaviin ja opastat niiden käytössä.

Kesätyöntekijöiden fiiliksiä viime kesältä:

Työntekijän näkökulmasta Kelan ehdoton vahvuus on hyvä pohja. On mahdollista tehdä työ hyvin, kohdella asiakasta ystävällisesti, opetella uutta ja olla samalla tehokas.

Oman kokemukseni mukaan Kela on onnistunut rekrytoinnissaan hyvin; ilmapiiri töissä on ollut hyvä ja vanhemmat työntekijät ovat olleet valmiita auttamaan aina tarvittaessa. 

Lisäksi kaikki työkaverini olivat positiivisella asenteella töissä ja tulimme hyvin juttuun.

Saatat olla sopiva kesätyöntekijä meille, jos tunnistat itsesi näistä: 

 

-    Sinulla on korkeakoulututkinto tai opiskelet korkeakoulussa ja sinulla on kokemusta asiakaspalvelusta.
-    Pystyt sujuvasti palvelemaan asiakkaita suomeksi ja englanniksi. 
-    Sinulla on reipas asenne työhön ja sinulla on rohkeutta kohdata erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä.
-    Pyrit hoitamaan asiakkaan asian kerralla kuntoon.
-    Vaikka olet aktiivinen ja yhteistyökykyinen tiimipelaaja, kykenet myös itsenäiseen työskentelyyn.
-    Osaat hyödyntää osaamistasi asiakkaan tilanteessa laaja-alaisesti.
-    Pystyt käyttämään useita eri tietojärjestelmiä samanaikaisesti.

 

Me tarjoamme sinulle:

 

-    kattavan perehdytyksen tehtäviisi
-    kokeneiden ja osaavien työkavereiden tuen
-    työpäivän lomassa lounaan
-    viihtyisät työtilat ja ajanmukaiset työvälineet

 

Kesätyöntekijöiden palkka on meillä Kelassa alkaen 1 797 e/kk. Edellytämme kesätyöntekijöiltä vähintään 18 vuoden ikää.
Ensimmäinen haastattelukierros on mahdollisesti videohaastatteluna ja kutsu tähän voidaan lähettää jo hakuaikana sähköpostitse.

 

Kiinnostuitko? 

 

Hae tehtävää osoitteessa www.kela.fi./rekrytoi viimeistään 22.1.2021. Liitä hakemukseen hakemuskirje ja ansioluettelo. Kun hakemuksesi on saapunut meille, lähetämme vahvistuksen sähköpostiisi. 

Hakulomakkeen täyttöön liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä osoitteeseen [email protected]

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Kesätyö, asiakaspalvelutyö, Savonlinna ja Mikkeli

Kokopäiväinen, Vakituinen
Ei työkokemusta
Lukio

Julkaistu 08.01.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Ei käsitteellisesti ole
Yrityksen koko: 
Yli 1000 henkilöä
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti