Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Aluemyyntipäällikkö Oulu

Mateko Oy toimii maarakennuskonekaupan alalla maahantuojana, markkinointi- ja jälleenmyyntiyhtiönä. Yhtiön pääedustuksia ovat Euroopan suurimman maarakennuskoneiden valmistajan JCB:n tuotteet. Yhtiö on perustettu vuonna 1996, liikevaihto on 35 M€ ja henkilökuntaa on 50. JCB-maarakennuskoneet edustavat alansa huippua, kuten Mateko Oy:kin yhtenä maailman parhaista JCB-maahantuojista. Laadukkaat ja luotettavat koneet ovat varma ja turvallinen valinta Suomen olosuhteisiin. Pidämme huolta asiakkaistamme ja heidän tuotteistaan. Olemme lähellä asiakasta - valmiina toimimaan. Lisätietoja www.mateko.fi

Suomen parhaalle konemyyjälle olisi nyt paikka auki, sillä vahvistamme myyntitiimiämme ja haemme ALUEMYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ Oulun toimipisteeseemme vastaamaan oman alueensa konemyynnistä ja konevuokrauksesta

Aluemyyntipäällikkönä vastuullasi on aktiivinen konemyynti ja konevuokraus pohjoisen Suomen alueella. Pääpaino tehtävässä on olemassa olevien asiakkuuksien kehittämisessä, mutta teet myös uusmyyntiä mahdollisuuksien mukaan. Työ vaatii aktiivista verkostoitumista asiakkaissa ja on luonteeltaan liikkuvaa kenttämyyntiä. Asiakkaasi toimivat ympäristö- ja kiinteistönhuollossa, maarakennuksessa, teollisuudessa, rakennusalalla ja maataloudessa. Liikut tottuneesti tämän kohderyhmän asiakkaissa ja osaat tarjota asiakkaalle hänelle sopivinta ratkaisua JCB:n laajasta konekannasta oheispalveluineen.

Odotamme sinulta aitoa kiinnostusta myyntityöhön ja asiakaslähtöistä otetta työskentelyyn. Myyntityö on sinun juttusi ja motivoidut onnistumisista ja tavoitteellisesta tekemisestä. Eduksesi katsomme aiemman kokemuksesi konemyynnistä ja perusymmärryksen tekniikasta sekä kiinnostusta oppia edustamamme koneet. Työskentelyotteeltasi olet itsenäinen, oma-aloitteinen ja hyvällä asenteellasi haluat viedä oman alueesi huipputuloksiin!

Tarjoamme sinulle vastuullisen tehtävänkuvan alansa johtavien tuotteiden ja palveluiden myynnin parissa ja kannustavan työyhteisön kasvavassa organisaatiossa. Palkkauksena on kilpailukykyinen yhdistelmäpalkkaus pohjapalkka plus provisiot myynnistä. Käytössäsi on vapaa autoetu. Työsuhde on vakituinen ja alkaa sopimuksen mukaan.

Jos tunnistit itsesi kuvauksesta, lähde hakuun mukaan jättämällä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen osoitteessa www.adecco.fi 25.7. mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Adeccolta Mira Perttula, 050 444 4418, mira.perttula@adecco.fi (lomalla 28.6. - 25.7.)

Lisätietoja tehtävästä antaa: Mira Perttula, 0504444418, mira.perttula@adecco.fi

Aluemyyntipäällikkö Oulu

Oulu
Vakituinen, Kokopäiväinen

Julkaistu 13.08.2021

Jaa työpaikkailmoitus