Skip to main content

Primary tabs

Asiakirjahallinnan asiantuntija

Yrityksen kuvaus:

Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien uudistuva työpaikka, jossa työskentelee noin 8 000 ammattilaista. Kela on savuton työpaikka.

Työnkuvaus:

Onko hyvä työyhteisö sinulle tärkeä asia? Innostaako sinua tavoitteellinen tekeminen, jossa onnistumisia haetaan yhdessä osaavan tiimin kanssa? Tule Kelaan tekemään merkityksellistä työtä. Panostamme työhyvinvointiisi ja tarjoamme sinulle mahdollisuuksia kehittyä ja kokeilla.
Haemme asiakirjahallinnan asiantuntijaa määräaikaiseen tehtävään. Määräaikaisuuden kesto on kaksi vuotta. Tehtävää alkaa sopimuksen mukaan syksyllä, esim. 1.9.2021. Työpaikkasi sijaitsee Helsingissä Töölössä, mutta voit työskennellä osittain myös etänä.
Kelassa on meneillään hallinnollisen asiakirjahallinnan uudistamishanke. Samalla erillisenä kehittämiskohteena toteutetaan sähköisen allekirjoituspalvelun selvitystyö, hankinta ja käyttöönotto. Tehtäviisi kuuluu hankintavaiheessa mm. vaatimusmäärittelyyn ja integraatioiden suunnitteluun osallistuminen. Käyttöönotossa tehtäviäsi ovat mm. sähköisen allekirjoituksen toimintamallin suunnittelu, koulutusaineiston ja ohjeiden tuottaminen, viestintä sekä käyttäjien kouluttaminen.
Edellä mainittujen tehtävien lisäksi tehtäviisi kuuluu myös muita asiakirjahallinnan uudistamishankkeen suunnittelutehtäviä sekä hankkeen jälkeen ylläpito- ja kehittämistehtäviä. Tehtävien tarkempi sisältö määräytyy osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan.
Saatat olla sopiva henkilö tehtävään, jos tunnistat itsesi näistä:
- Sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto ja arkisto- tai asiakirjahallinnan koulutus.
- Olet kehittämishakuinen etkä pelkää haastaa vanhoja toimintatapoja.
- Sinulla on käytännön kokemusta asiakirjahallinnasta ja sähköisen asianhallintajärjestelmän käytöstä.
- Sinulla on kokemusta ohjeiden tuottamisesta, kouluttamisesta ja viestinnästä,
- Sinulla on erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot.
Katsomme eduksi kokemuksen asiakirjahallinnan palvelujen tai sähköisen allekirjoituspalvelun hankinnasta ja toteutuksesta sekä kokemuksen sopimusten hallinnasta.
Me tarjoamme sinulle
- mahdollisuuden kehittää asiantuntijuuttasi ja ammattitaitoasi uusien toimintamallien luomisessa
- kokeneiden ja osaavien työkavereiden tuen
- lounasedun
- liukuvan työajan ja mahdollisuuden etätöiden tekemiseen
- kattavan työterveyshuollon.
Tehtävän palkka on 3 600 - 4 000 e/kk.
Kela voi teettää tehtävään valitusta henkilöstä turvallisuusselvityksen.
Kiinnostuitko?
Tutustu Kelaan työnantajana osoitteessa www.kela.fi/rekrytoi. Hae tehtävää sähköisessä rekrytointijärjestelmässämme viimeistään 27.6.2021. Liitä hakemukseen hakemuskirje ja ansioluettelo. Kun hakemuksesi on saapunut meille, lähetämme vahvistuksen sähköpostiisi.
Lisätietoja tehtävästä antaa tiimipäällikkö Piia Kaikkonen, p. 050 563 8583.

WWW-osoite: http://www.kela.fi
Yhteystiedot: Kela Rekrytointipalvelut - +358206347792
Työpaikan osoite: Helsinki, FI, 00250 HELSINKI
Palkkaus: Määritä
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: yli 12 kuukautta
Haku päättyy: 27.06.2021 klo 23:59
Ilmoitus jätetty: 09.06.2021

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Asiakirjahallinnan asiantuntija

Helsinki
Vakituinen, Kokopäiväinen, Etätyö
3 - 5 vuotta

Julkaistu 27.06.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Ei käsitteellisesti ole
Yrityksen koko: 
Yli 1000 henkilöä

Primary tabs

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti