Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Aulatyöntekijä, Oulu

Etsimme nyt asiakkaallemme Oulun toimipisteisiin asiakaspalveluhenkistä

AULAPALVELUTYÖNTEKIJÄÄ

Työtehtäviin kuuluvat aulapalvelun toiminnasta vastaaminen, kuten vieraiden vastaanotto ja opastus, asiakaspalvelun sähköpostin hallinnointi, kiinteistöihin liittyvien huoltopyyntöjen ja palautteiden käsittely, yleiset toimistotehtävät sekä kiinteistön kulunvalvonta. Työssä tarvitaan oma-aloitteisuutta, itsenäisyyttä, englannin kielitaitoa ja perustasoista IT-osaamista.

Aikaisempi kokemus aulatöistä tai esimerkiksi hotellin respasta on hyvä pohja tähän työhön, mutta kaikki kokemus asiakaspalvelusta tai toimistotöistä on eduksi. Valmis osaaja ei tarvitse olla, sillä työ alkaa kahden viikon palkallisella perehdytysjaksolla.

Työvuorot aulakohteissa sijoittuvat maanantaista perjantaihin klo 8-16 välille. Työ on keikkaluonteista ja tarvetta on ainakin kesän ajaksi, mutta työssä saa mielellään jatkaa myös syksyllä. Mahdollisuus työskennellä lisäksi StaffPoint Oy:n muissa asiakkuuksissa oman kiinnostuksen ja osaamisen mukaan.

Työsuhde solmitaan työntekijän ja StaffPointin välille. Työ alkaa heti sopivan tekijän löydyttyä. Työssä noudatetaan HPL:n tessiä.

Edellytämme sinulta

Asiakaspalveluhenkisyyttä
Oma-aloitteista ja toimeen tarttuvaa asennetta
Englannin kielitaitoa
Perustasoisia IT-taitoja

Tarjoamme sinulle

Toimistoaikoihin sijoittuvan päivätyön
Monipuoliset ja vaihtelevat työtehtävät
Kilpailukykyisen palkkauksen

Kiinnostuitko?

Mikäli tunnistit itsesi ilmoituksesta ja kiinnostuit tehtävästä, jätä hakemuksesi osoitteessa www.staffpoint.fi. Liitä hakemukseen myös CV:si.

Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita myös hakuajan ollessa käynnissä. Ensimmäinen haastattelukierros toteutetaan puhelinhaastatteluna.

Lisätietoja

Sanna Halmekangas
Rekrytointikonsultti
StaffPoint Oy, Satamakatu 22, 20100 TURKU
+3584578815638
sanna.halmekangas@staffpoint.fi

Aulatyöntekijä, Oulu

Pohjois-Pohjanmaa
Oulu
Määräaikainen ja projektityö, Osa-aikainen ja tuntityö

Julkaistu 17.06.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Yli 100 000 000 ?

Jaa työpaikkailmoitus

Samankaltaisia työpaikkoja