Skip to main content

Erityisopettaja, Kauklahden koulu

Haemme Kauklahden kouluun laaja-alaista erityisopettajaa.

Työparinasi on toinen laaja-alainen erityisopettaja, jonka kanssa vastaat 7-10 -luokkien tuen suunnittelusta ja opetuksesta. Lisäksi pääset jäseneksi osaksi isompaa tuen tiimiämme, johon kuuluvat laaja-alaisten erityisopettajien lisäksi erityisluokanopettaja, RMMO-opettajat ja koulunkäyntiavustajat. Koulumme on ollut mukana lähikoulupilotissa ja kehittänyt uudenlaisia tuen malleja projektin puitteissa. Viimeisen lukuvuoden aikana työyhteisössämme on pyritty kehittämään erityisesti arviointia, eriyttämistä ja vuorovaikutustaitoja.

Koulun nimi ja osoite: Kauklahden koulu, Hansakallio 2, Kauklahti

Työaika: OVTES:in mukainen

Haettava tehtävä on virkasuhteinen ja sijoittuu ajalle 9.8.2021 - 4.6.2022.

Kelpoisuusvaatimus: Erityisopettajan kelpoisuus.

Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti.

Tehtävässä edellytetään soveltuvuutta tehtävään.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Espoon Kauklahden yläkoulu on noin 350 oppilaan ja 40 opettajan viihtyisä kouluyhteisö. Kauklahden koulu opettaa ja kasvattaa oppilaita niin, että he saavat edellytykset toisen asteen opiskelupaikkaan. Korostamme hyviä tapoja arjen eri tilanteissa sekä yhteistä vastuuta työyhteisöstä ja luontoympäristöstä.

Kaija ja Heikki Sirenin suunnittelema, vuosina 2005-2006 peruskorjattu koulurakennus sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Espoon Kauklahdessa.

Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset ominaisuudet. Espoolaisissa peruskouluissa oppilaat saavat laadukasta opetusta, mikä antaa hyvän pohjan jatko-opintoja ja tulevaisuutta varten. Suomenkieliseen opetustoimeen kuuluu 77 peruskoulua (joista 3 erityiskoulua ja 1 sairaalakoulu).

Yhteystiedot: Tehtävästä lisätietoja antaa Rehtori Joonas Korhonen, 040 639 4231
Työpaikan osoite: Hansakallio 2, Kauklahti, 02070 ESPOON KAUPUNKI
Palkkaus: OVTES:in mukainen
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: 6 - 12 kk
Haku päättyy: 02.08.2021 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-1805-21/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 09.07.2021

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti