Skip to main content

HANKEKOORDINAATTORI

Oletko Sinä tehokas hankekoordinaattori?

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) etsii hankekoordinaattoria vastaamaan Opiskelijakeskus-rakennushankkeen edistämisestä.

Opiskelijakeskus on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan, Kauppatieteiden Ylioppilaiden ja Teknologföreningenin yhteinen rakennushanke. Rakennuttajan roolissa toimii Aalto-yliopistokiinteistöt (ACRE). Uniikki rakennushanke tarjoaa mahtavan tilaisuuden päästä mukaan kehittämään alati kasvavaa ja elävää Otaniemen aluetta ja Aalto-yliopiston kampusta, sekä todella haastamaan ja kehittämään omaa osaamista. 
Hankekoordinaattori työskentelee yhdessä hallituksen opiskelijakeskusvastaavan kanssa hallituksen ohjauksessa. Työtä tehdään yhteistyössä mm. AYY:n kiinteistö- ja yhteisötiimien, hankeorganisaation osapuolten sekä opiskelijasidosryhmien kanssa. Hankekoordinaattori toimii koordinoijana hankkeen eri osapuolten välillä ja huolehtii siitä, että suunnitellut toimitilat vastaavat osapuolten tarpeita.

Hankekoordinaattorina tehtävänäsi on:

• Opiskelijakeskus-projektin edistäminen projektipäällikön roolissa ja koordinointi (selvitystyö, yhteisön ja sidosryhmien osallistaminen ja viestintä, varainhankinta)
• Projektiin liittyvä valmistelutyö (esittelyt edustajistolle, hallitukselle, sidosryhmille)
• Yhteydenpito hankeorganisaation ja palveluntarjoajien kanssa
• Projektin etenemisen raportointi johdolle ja sidosryhmille
• AYY:n tilatarpeiden koordinointi Opiskelijakeskus- ja kampuskehitysprojektien puitteissa 

Edellytämme sinulta:

• Soveltuvia korkeakouluopintoja
• Kokemusta projektien johtamisesta tai koordinoinnista
• Kykyä itseohjautuvaan vastuulliseen työskentelyyn
• Kykyä hallita suuria kokonaisuuksia sekä toisaalta silmää asioiden yksityiskohtaiseen tarkasteluun
• Hyviä vuorovaikutus- ja fasilitointitaitoja
• Paineensietokykyä ja taitoa sopeutua muuttuviin tilanteisiin
• Sujuvaa suomen kielen taitoa ja englannin kielen osaamista 

Katsomme eduksi:

• Kokemuksen toimitilaprojekteista
• Varainhankintaosaamisen
• Aalto-yhteisön ja opiskelijatoiminnan tuntemuksen
• Ruotsin kielen osaamisen

 Tarjoamme:

• Näköalapaikan Otaniemen kampusalueen kehittämiseen ja jopa Euroopan mittapuulla uniikkiin hankkeeseen 
• Monipuolisen ja haastavan tehtävän osana innostunutta ja idearikasta työyhteisöä
• Toimivat työskentelypuitteet Otaniemessä, hyvien kulkuyhteyksien varrella
• Kokoaikaisen työsuhteen
 
Tehtävä on määräaikainen vuoden 2024 loppuun asti. Valittavan henkilön toivotaan aloittavan tehtävässä mahdollisimman pian. Työtehtävä ja palkka määrittyy valitun henkilön osaamisen ja kokemuksen mukaisesti.

Kiinnostuitko? Lisätietoja tehtävästä antaa Mercuri Urvalissa Ari Rantala, puh. 040 822 7042. Lähetä hakemuksesi, CV ja palkkatoiveesi osoitteessa www.mercuriurval.fi (viitenumerolla FI-16535) viimeistään 5.12.2021.

 

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY on noin 15 000 opiskelijan edunvalvonta- ja palveluorganisaatio. Yhteensä AYY työllistää noin 50 henkeä ja piirissämme toimii satoja vapaaehtoisia ja järjestöjä. AYY on ylioppilaskuntakentällä nuori ja innovatiivinen toimija, jossa pääsee toteuttamaan omia ideoita ja luomaan uutta. Ylioppilaskunnan toiminnan painopisteitä ovat palvelu- ja yhteisötoiminta sekä edunvalvonta. Tarjoamme asunnon noin 3000:lle jäsenellemme ja tärkeimpiä tavoitteita asuntopalveluissamme onkin tarjota kohtuuhintaisia opiskelija-asuntoja opiskelupaikan läheltä. Voit tutustua toimintaamme osoitteessa www.ayy.fi

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

HANKEKOORDINAATTORI

Espoo
Kokopäiväinen, Vakituinen

Julkaistu 06.12.2021

Yrityksen liikevaihto: 
10 000 000 - 19 999 999 €
Yrityksen koko: 
20 - 49 henkilöä
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti