Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Inhouse Sales Specialist

Fortumissa ajamme muutosta, jolla on merkitystä. Olemme eurooppalainen energiayhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, kaasua, lämpöä, jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Yhdessä tytäryhtiömme Uniperin kanssa olemme Euroopan kolmanneksi suurin CO2-päästöttömän sähkön tuottaja. Noin 20 000 ammattilaistamme sekä toimintamme yli 40 maassa takaavat, että meillä on asiantuntemusta ja voimavaroja kasvaa ja viedä energiamurrosta eteenpäin. Kulttuurimme pohjautuu avoimeen johtamiseen, jatkuvaan kehittymiseen sekä uteliaisuuteen uusia ratkaisuja kohtaan. Haluatko ottaa aktiivisen roolin puhtaamman maailman puolesta? Liity mukaan johtamaan muutosta kanssamme! www.fortum.fi

Fortum Consumer Solutions on Pohjoismaiden johtava kuluttajaliiketoiminta. Tarjoamme noin 2,4 miljoonalle asiakkaallemme energiaan liittyviä palveluja useilla tunnetuilla tuotemerkeillä, kuten Fortum, Hafslund Strøm, NorgesEnergi, Göta Energi, Kotimaan Energia ja Fortum Charge & Drive. Vahvan rajat ylittävän yhteistyön, kestävän kehityksen painopisteen sekä ketterien ja kevyiden työskentelytapojen avulla pyrimme helpottamaan asiakkaidemme yhä digitaalisempaa elämää palveluidemme avulla.

Työnkuvasi

Haemme nyt Kotimaan Energian Inhouse Sales -tiimiin kahta myyntispesialistia vakituiseen työsuhteeseen. Työtehtäviisi kuuluu asiakkaidemme laadukas asiakaspalvelu ja tuotteidemme sekä palveluidemme myynti puhelimitse ja sähköpostitse. Haluamme taata asiakkaillemme loistavan ja pitkän asiakassuhteen ja sinä tulet olemaan avainpelaaja sen varmistamisessa. Päivittäinen työsi pitää sisällään pääasiassa sähkösopimusten uusintaa ja lisäarvopalveluidemme myyntiä.

Tarjoamme sinulle

  • Vakituisen työsuhteen nuorekkaassa ja dynaamisessa tiimissä, joka puhaltaa yhteen hiileen.
  • Työaika arkisin klo 9-17, mahdollisuus jatkossa osin etätyöhön (tällä hetkellä 100% etätyö).
  • Joustavan ja mielenkiintoisen työtehtävän myynnin ja asiakaspidon parissa, sekä kattavan perehdytyksen työtehtäviin ja tsemppaavan, sekä tukevan tiimin.
  • Palkkaus Energia-alan TES + tulokseen perustuva kuukausittainen myyntikorvaus.

Odotamme sinulta

Luonteellesi on ominaista tarttua haasteisiin oma-aloitteisesti ja innokkaasti.
Olet positiivinen, tehokas ja kiinnostunut myyntityöstä.
Olet rohkea ja haluat kehittää ja kehittyä.
Olet vastuullinen ja kykenet itsenäiseen työntekoon.
Omaat erinomaiset vuorovaikutustaidot.
Sinulla on sujuva suomen ja englannin kielen taito. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.

Kiinnostuitko?

Jos tunnistit itsesi kuvauksesta, lähetä työhakemus mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 26.10.2021. Lisätietoja tehtävästä antaa Päivi Kivelä ([email protected]). Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Fortum vaikuttavuus

Fortum synnyttää merkittävimmät positiiviset vaikutuksensa liittyen yhteiskunnan infrastruktuuriin ja kasvihuonekaasupäästöihin, luokissa Yhteiskunta ja Ympäristö.

Fortum synnyttää merkittävimmät negatiiviset vaikutuksensa tai käyttää resursseja liittyen biodiversiteettiin ja niukkaan osaamispääomaan, luokissa Ympäristö ja Tieto.
Upright data for Fortum

Klikkaamalla graafia pääset näkemään koko Fortum Oy vaikuttavuusprofiilin.

Mikä vaikuttavuusprofiili?

Nettovaikutusprofiilin on mallintanut Upright Project. Profiili perustuu tieteellisen tutkimuksen ymmärrykseen erilaisten tuotteiden ja palveluiden vaikutuksista. Profiili kertoo mihin asioihin sinäkin olet mukana vaikuttamassa tämän työpaikan kautta. Lisätietoa Uprightista löydät täältä.

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Inhouse Sales Specialist

Espoo
Kokopäiväinen, Vakituinen

Julkaistu 27.10.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Yli 100 000 000 €
Yrityksen koko: 
Yli 1000 henkilöä
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti