Skip to main content

IT-Asiantuntija

Rexelin ohjelmistokehitystiimi vastaa järjestelmien kehityksestä ja operoinnista liiketoiminnalle.  

Haemme tiimiimme ohjelmistokehityksestä innostunutta IT-asiantuntijaa monipuolisiin tehtäviin ohjelmistokehityksen ja sen ylläpidon parissa.  

Saat vastuullesi nimettyjen järjestelmien kehitys- ja ylläpitotehtävät, joista vastaat yhdessä sisäisen ohjelmistokehitystiimin kanssa. Et jää asioiden kanssa yksin, sillä tukenasi on vahva joukko alalla pitkään toimineita asiantuntijoita, sekä laaja kumppaniverkosto.   

Pääset tehtävässä toteutusten lisäksi mukaan liiketoiminnan kehityshankkeisiin mahdollistamaan liiketoimintaratkaisujen toimituksen eri teknologioita hyödyntäen.  

Etsimällämme henkilöllä on kokemusta alalta jo muutamalta vuodelta ja on mahdollisesti ollut mukana liiketoiminta- ja ERP-järjestelmien kehitystehtävistä jo aiemmin. Aiempi kokemus Mainframe-ympäristöistä (esim. COBOL, DB2, JCL, TSO, CICS, MQ Series), sähköisen liiketoiminnan prosesseista ja integraatioympäristöistä katsotaan eduksi. 

Haemme tehtävään ennen kaikkea oikeaa tyyppiä, oikealla asenteella varustettuna. Olet ratkaisuhenkinen, tarkka ja analyyttinen, mutta myös hyvillä sosiaalisilla taidoilla varustettu.   

Tarjoamme monipuolisen tehtäväkuvan hybridityömallilla ja toimipisteet Hyvinkäällä sekä PK-seudulla. Kirsikkana kakun päälle tulee tietysti mukavat työkaverit ja hyvät työsuhde-edut mm:    

  • Uramahdollisuuksia niin Suomessa kuin ulkomailla
  • Koulutusmahdollisuuksia
  • Hyvä työterveyshuolto
  • Työturvallisuus ja työergonomia 
  • Liikunta- ja hyvinvointietuus  
  • Lounas- ja puhelinetuus  
  • Työsuhdepyörä ja tarvittaessa työsuhdeauto 
  • Liukuva työaika 
  • Etätyömahdollisuus 
  • Lomamökkiarvonta 
  • Merkkipäivä- ja palvelusmuistamiset  
  • Hyvinvointiluentoja   

Tunnistitko itsesi? Lämpimästi tervetuloa hakeutumaan tehtävään! Hakemuslomakkeessa on mukana yksi videokysymys, johon vastaaminen on vapaaehtoista (onnistuu myös älypuhelimella). Hakuaika päättyy 31.7.2022.  

Odotamme innolla myös soittoasi. Lisätietoja tehtävästä saa puhelimitse to 23.6. klo 12-14:30 ja 27.7. klo 8-11 aikana Tietohallintojohtaja Kari Nieminen +358 10 5093 331  

Minkälaista on työskennellä Rexelillä? Käy tutustumassa uratarinoihin kotisivuillamme täältä.

Rexel Finland Oy tuo sähköalan tuotteet, palvelut ja innovaatiot ammattilaisille - ihmiseltä ihmiselle, ympäri Suomea. Olemme ylpeästi täyden palvelun sähkötukku ja meillä hoidetaan jokainen projekti aina täysillä.  

Rexelillä on rento meininki, ja meillä tosiaan viihdytään: moni on ollut talossa yli 20 vuotta. Rexelillä sinulla on mahdollisuus kehittyä, ja erilaisia urapolkuja meillä onkin lähes yhtä monta kuin työntekijöitäkin. Meillä kannustetaan uuden luomiseen, yhteistyöhön ja paikallisuuteen. Rexel on palveleva, ammattitaitoinen ja helposti lähestyttävä sähkötukku. 

Olemme osa kansainvälistä Rexel Groupia.  

Lue lisää: www.rexel.fi

Rexel Finland vaikuttavuus

Rexel Finland synnyttää merkittävimmät positiiviset vaikutuksensa liittyen verojen maksamiseen ja työpaikkojen luomiseen, luokassa Yhteiskunta.

Rexel Finland synnyttää merkittävimmät negatiiviset vaikutuksensa tai käyttää resursseja liittyen kasvihuonekaasupäästöihin ja niukkaan osaamispääomaan, luokissa Ympäristö ja Tieto.
Upright data for Rexel Finland

Klikkaamalla graafia pääset näkemään koko Rexel Finland Oy vaikuttavuusprofiilin.

Mikä vaikuttavuusprofiili?

Nettovaikutusprofiilin on mallintanut Upright Project. Profiili perustuu tieteellisen tutkimuksen ymmärrykseen erilaisten tuotteiden ja palveluiden vaikutuksista. Profiili kertoo mihin asioihin sinäkin olet mukana vaikuttamassa tämän työpaikan kautta. Lisätietoa Uprightista löydät täältä.

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti