Skip to main content

Kuvataideopettaja

Kuvataideopettajan sijaisuus Vantaan kuvataidekoulussa ajalle 18.8.-17.12.2021.

Vantaan kuvataidekoulu on Vantaan kaupungin ylläpitämä lasten ja nuorten taidekoulu, joka järjestää taiteen perusopetusta kuvataiteen laajan oppimäärän mukaisesti.
Taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta, joka samalla antaa oppilaalle valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua asianomaisen taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.

Laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, jolla on soveltuva alan ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva korkeakoulututkinto tai asianomaisen taiteenalan vähintään opistoasteinen opettajantutkinto.

Kelpoisuusvaatimus: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus.

Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: hyviä yhteistyötaitoja, oma-aloitteisuutta, pedagogista pätevyyttä, monipuolista kuvataideopettajan osaamista ja reipasta mieltä.

Luemme eduksi: Kokemuksen taiteen perusopetuksesta.

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote, ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta

Vantaan kuvataidekoulu on yksi Suomen suurimmista kuvataidekouluista.
Meillä on viisi opetuspistettä eri puolilla Vantaata: Tikkurilassa, Myyrmäessä, Kartanonkoskella, Kivistössä ja Korsossa. Työ on pääsääntöisesti iltatyötä ja opetustunnit arkisin maanantaista perjantaihin klo 15.00 - 21.00 välillä. Opettajalla voi olla opetustunteja kaikissa opetuspisteissä. Oppilaat ovat iältään 5 - 20 vuotiaita.

_________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Sijaiseksi voidaan palkata vain henkilö, joka on työttömänä työnhakijana TE-toimistossa välittömästi ennen sijaisuutta yhden päivän ja tämän lisäksi ollut työttömänä työnhakijana TE-toimistossa vähintään 90 päivää sijaisuutta edeltäneiden 14 kuukauden aikana (päivä ennen sijaisuutta voi sisältyä 90 pv:ään).
Sijaisuutta edeltävä yksi päivä työttömänä työnhakijana riittää, jos henkilö on vuorotteluvapaan alkaessa alle 30-vuotias vuoden sisällä ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittanut (todistus tulee esittää meille) tai alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias.

WWW-osoite: http://www.vantaa.fi
Yhteystiedot: Juha Saari, juha.saari@vantaa.fi, tel: +358 43 825 3756
Työpaikan osoite: Orvokkitie 15, 01300 VANTAA
Palkkaus: OVTES:n mukaan
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: 3 - 6 kk
Haku päättyy: 05.06.2021
Jätä hakemus: Juha Saari
rehtori
tel: +358 43 825 3756
email: juha.saari(at)vantaa.fi
Ilmoitus jätetty: 11.05.2021

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Kuvataideopettaja

Vantaa
Vakituinen, Kokopäiväinen

Julkaistu 21.05.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Ei käsitteellisesti ole

Jaa työpaikkailmoitus