Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Suositellut työpaikat

Lähihoitaja Lasten kotisairaalaan

Toisen asteen koulutuksen hoitaja, kaipaatko uudenlaisia haasteita ja osaamista lasten hoitotyöhön?

Meiltä saat mahdollisuuden oppia ja kehittää osaamistasi erikoissairaanhoitoa tarvitsevien potilaiden kotihoitotiimeissä Lasten kotisairaalassa. Yhdessä vanhempien kanssa toteutettava hoitotyö on yksikkömme kulmakivi. Valtaosa kotisairaalan piiriin kuuluvista potilaista asuvat pääkaupunkiseudulla, lisäksi toiminta-alueeseen kuuluu

Porvoon -, Lohjan - sekä Raaseporin sairaanhoitoalueet. Työntekijöille on sovittu ns. ensisijainen sijoituspaikka (tiimi), jossa hän pääosin työskentelee. Sijoituspaikasta voidaan neuvotella yhdessä työntekijän kanssa. Tällä hetkellä tarvitaan hoitajia Helsinkiin, Espoon sekä mahdollisesti Porvoon alueelle. Työvuorosuunnittelussa toteutetaan työaika-autonomiaa sekä yhteisöllistä ja toimintalähtöistä työvuorosuunnittelua. Hoitajan osaamisen kartuttua voi hän työskennellä useammassa tiimissä.

Toivomme sinulta joustavuutta, oma-aloitteisuutta sekä innostusta oppia uusia asioita.

Itsenäiseen työhön saat kattavan perehdytyksen ja opastusta moniammatilliselta tiimiltä, jonka kanssa teet yhteistyötä. Edellytämme sitoutumista työskentelemään HUSin arvojen mukaisesti potilaan parhaaksi ja innostusta työn kehittämiseen yhteistyössä hoitotiimin kanssa. Aikaisempi kokemus sairaan lapsen hoidosta katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätön.

Työ alkaa heti tai sopimuksen mukaan.

Haku päättyy 7.9.2021. 

Tehtävän kelpoisuusehdot

Lähihoitajan tutkinto tai perushoitajan tutkinto.

Edellytämme asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa, ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työskentelevältä terveydentilan selvitystä keuhkotuberkuloosista.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevältä vaadittava rikosrekisterilain mukainen rikosrekisteriote.

Yhteystiedot

Osastonhoitaja Sari Finne, puh. 050 428 4186
Ylihoitaja Tuula Korhonen, puh. 050 428 4309
 

Lähihoitaja Lasten kotisairaalaan

HUS
Helsinki
Kokopäiväinen
Muu koulutustaso

Julkaistu 07.10.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Yli 100 000 000 €

Jaa työpaikkailmoitus