Skip to main content

Messukoordinaattoreita tapahtuma-alalle

Etsimme joukkoomme MESSUKOORDINAATTOREITA tukemaan Jyväskylän Messu- ja Tapahtumakeskuksen tapahtumia sekä konsertteja.

Paviljonki on Jyväskylän Lutakossa sijaitseva messu- ja tapahtumakeskus, joka on yksi Suomen suurimmista alan toimijoista. Paviljongilla järjestetään vuosittain yli 800 erilaista tapahtumaa, esimerkiksi kokouksia, kongresseja, yritysjuhlia, asiakas- ja henkilöstötilaisuuksia, näyttelyitä, ammattimessuja ja viihdetilaisuuksia.

Messukoordinaattorin tehtävässä huolehdit omalta osaltasi tapahtumien toimivuudesta varmistaen, että asiakkaalta tulevat viime hetken muutokset ja toiveet toteutuvat sekä reagoit mahdollisiin työntekijöiltä tuleviin ilmoituksiin. Työssä toimit näin ollen tärkeänä linkkinä työntekijöidemme sekä asiakkaan välillä.

Työtä on tarjolla noin 10 - 15 h/vko ja työtunnit sijoittuvat pääsääntöisesti ilta- ja viikonloppuajoille. Tehtävä soveltuu hyvin esimerkiksi opiskelijalle, tai tapahtuma-alasta kiinnostuneelle.

Työ on pääsääntöisesti etätyötä puhelimitse ja järjestelmän kautta, mutta välillä toivomme sinun myös voivan toimia tapahtumiin tulevien työntekijöiden oppaana itse paikan päällä. Tehtävässä menestyminen vaatii hyviä tietoteknisiä taitoja, asiakaspalveluhenkisyyttä sekä kykyä reagoida nopeisiin tilanteisiin. Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä, sillä tässä tehtävässä asenne ratkaisee! Saat tehtävääsi kattavan perehdytyksen, mutta sinulla on aina tiimin tuki ympärilläsi, vaikka työskenteletkin itsenäisesti.

Kiinnostuitko? Jätä hakemus tehtävään GoOn:n nettisivujen kautta palkkatoiveineen. Aloitamme hakemuksien käsittelyn jo hakuajalla ja toivomme sinun voivan aloittaa tehtävässäsi jo tammikuun alkupuoliskolla. Tehtävästä antaa lisätietoja Go On Jyväskylän HR-päällikkö Emmi Leppänen numerosta 044 334 6292 tai osoitteesta [email protected]

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Messukoordinaattoreita tapahtuma-alalle

Jyväskylä
Osa-aikainen ja tuntityö, Määräaikainen ja projektityö

Julkaistu 20.12.2021

Yrityksen liikevaihto: 
2 000 000 - 9 999 999 €
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti