Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Metsäasiantuntija, puukauppa ja metsäpalvelut (Vaala)

Metsä Group näyttää biotalouden suuntaa. Investoimme kasvuun, biotuotteiden kehittämiseen ja fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Liiketoiminnassamme keskitymme metsäteollisuuden kasvualoihin: puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin. Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 5,5 miljardia euroa, ja työllistämme noin 9 200 henkilöä kaikkiaan 30 maassa. Kansainvälisen konsernimme juuret ovat suomalaisessa metsässä - emoyrityksemme on noin 100 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta. www.metsagroup.fi

Metsä Forest

www.metsaforest.com

Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut vastaa metsänomistajille tarjottavista palveluista ja niiden kehittämisestä. Hankimme kaiken Metsä Groupin käyttämän puun. Metsäammattilaistemme osaava joukko toimii koko maassa ja he pitävät huolta meille kaikkein tärkeimmästä: omistajajäsenistämme ja heidän metsistään. Haluamme olla kestävän metsätalouden edelläkävijä.

Metsä Groupin työyhteisö on tiivis ja yhteen hitsautunut joukko innostuneita ammattilaisia, joilla on avainrooli ilmastonmuutosta torjuvassa työssä.

Nyt haemme

METSÄASIANTUNTIJAA

Oulun hankintapiirille

Sinun roolisi tulevaisuuden Metsässä

Metsäasiantuntijana vastaat, puukaupasta, metsäpalveluiden myynnistä sekä hyvästä asiakaskokemuksesta Vaalan kunnassa. Toimipaikkasi on Utajärven paikallistoimisto, jossa tekee töitä osaava tiimi. Olet tärkeä osa Oulun piirin yli 30 ammattilaisen työyhteisöä.  

Metsäasiantuntijana pidät aktiivisesti yhteyttä metsänomistajiin ja suunnittelet heille metsänhoitotöitä ja hakkuita metsäluonnon monimuotoisuus ja työturvallisuus huomioiden. Neuvot metsänomistajia kaikissa metsäomaisuuden hoitoon liittyvissä asioissa. Työssäsi tarvitaan sosiaalista pelisilmää ja kykyä tehdä päätöksiä. Työsi toimistolla ja metsässä on itsenäistä ja hyvin monipuolista, eikä kahta samanlaista päivää ole. Se ei kuitenkaan ole yksinäistä, vaan yhteistyötä metsänomistajien ja monen eri tehtävässä toimivan metsäammattilaisen kanssa. Ajokortti on tehtävän hoitamisessa välttämätön.

Parhaat edellytykset tehtävässä onnistumiseen

Odotamme sinulta soveltuvaa metsäalan koulutusta, hyviä vuorovaikutustaitoja, halua metsänomistajien aktiiviseen kontaktointiin sekä kykyä itsenäiseen ja tulokselliseen työhön. Arvostamme vankkaa alan osaamista ja aiempi kokemuksesi vastaavista tehtävistä on sinulle eduksi.

Miksi Metsä? 

Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut on satojen metsäammattilaisten reipas ja aikaansaava työyhteisö, jossa ideat viedään käytäntöön. Huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista ja palkitsemme hyvin tehdystä työstä. Tarjoamme ison organisaation edut ja hyvät mahdollisuuden tehtäväkiertoon. Metsäammattilaisillamme on käytössään erinomaiset ICT-työkalut.

Metsä Group on metsäomistajien omistama yritys, joka investoi Suomeen ja tekee joka päivä työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Vastuullinen toiminta ja metsien kestävä kasvu on tulevaisuuden turva.

Katso video: Hyvä metsäasiantuntija kuuntelee metsänomistajaa 

Millaista on tehdä uraa uudistuvassa Metsässä? Soita ja kysy lisää.

Lisätietoja tehtävästä antaa piiripäällikkö Maritta Uutela, p. 040 350 1676 tai sähköposti maritta.uutela@metsagroup.com.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Hae paikkaa oheisesta linkistä viimeistään 3.12.2021. Liitä mukaan ansioluettelosi. Menestystä hakuun!

Metsäasiantuntija, puukauppa ja metsäpalvelut (Vaala)

91600 Utajärvi
Kokopäiväinen

Julkaistu 04.12.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Yli 100 000 000 €

Jaa työpaikkailmoitus