Skip to main content

Primary tabs

Samankaltaisia työpaikkoja

Ohjaaja, Kuusimäen lastenkoti

Hei sinä lastensuojelun ammattilainen!

Haemme ohjaaja Kuusimäen lastenkodin asuinyksikkö Kaarnaan. Kuusimäen lastenkoti, vastaa alakouluikäisten tarpeisiin. Yksikössä toteutetaan vahvasti kuntoutuksellista, koko perhettä huomioivaa työotetta. Tämän mahdollistavat myös yksikön tilat ja sijainti. Yksikkö on avattu joulukuussa 2021.

Kuusimäen lastenkoti sijaitsee Nupurissa, n. 10 min. automatkan päässä Espoon keskuksesta. Sijainti on lähellä luonnonkaunista eteläisen Nuuksion järviylänköä. Yksikkö tulee sisältämään kaksi asuinyksikköä. Työryhmä on moniammatillinen, mikä tarkoittaa sitä, että kummassakin asuinyksikössä on kahdeksan ohjaajaa, kaksi sairaanhoitajaa ja toimintaterapeutti sekä vastaava ohjaaja. Työryhmän hoito- ja kasvatustyön tukena ovat keittäjä-ruokapalvelutyöntekijä sekä siivouspalvelut. Yksikköä johtaa palveluesimies.

Toiminta on vakauttavaa, hoidollista ja kuntouttavaa. Otamme perheet tiiviisti mukaan sijoituksen aikaiseen työskentelyyn. Tuemme ja vahvistamme vanhempia kasvatustehtävässä sekä autamme lasta ja perhettä omien voimavarojensa löytämisessä. Työtämme päivittäin ohjaavia arvoja ovat arvostava kohtaaminen, yksilöllisyys, osallisuus ja myönteisyys.

Työtehtävänäsi on omaohjaajana toimiminen, hoito- ja kasvatustehtävät, yhteydenpito ja työskentely lapsen verkostojen kanssa, lastenkodin arjen toimintaan kuuluvat tehtävät, toiminnan kehittäminen yhdessä muun työryhmän kanssa sekä osallistuminen aktiivisesti oman työn ja ammatillisuuden kehittämiseen.

Haemme motivoitunutta, uuden löytämisestä innostunutta henkilöä, joka uskoo positiivisen vuorovaikutuksen voimaan. Tarjoamme sinulle monipuolisen ja haastavan työnkuvan, jossa tukenasi ovat palveluesimies ja toisen osaston vastaava ohjaaja. Yksikön hoito- ja kuntoutustyön kehittämisessä mukana on myös eri asiantuntijoista muodostuva ohjausryhmä.

Työhön kuuluu säännöllinen ryhmätyönohjaus. Lisäksi yksikön työryhmille järjestetään psykiatrian konsultaatiota. Tarjoamme vaihtelevan, vaikuttavan ja merkityksellisen työn. Koulutamme henkilöstöämme työstä nousevien tarpeiden pohjalta ja käytössäsi ovat myös Espoon kaupungin henkilöstön henkilöstöedut.

Haastattelemme hakijoita jo mahdollisesti hakuaikana.

Työpaikan nimi ja osoite: Kuusimäen lastenkoti, Kuusikodinmäki 7, 02820 Espoo
Työaika: 38 h 15 min / viikko, jaksotyöaika
Tehtävä on vakinainen.

Kelpoisuusvaatimukset: Tehtävään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistotasoinen tutkinto.

Tehtävässä edellytetään: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tehtävään valitulle teetetään Espoon kaupungin päihdeohjelman mukainen huumausainetestaus.

Tehtävässä edellytetään myös asiakasta ja työkavereita kunnioittavaa työasennetta, hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, dokumentointiosaamista, positiivista ja vuorovaikutuksellista työotetta. Lisäksi edellytämme asioiden ja kokonaisuuksien hallinta- ja organisointikykyä.

Arvostamme työkokemusta lastensuojelutyöstä ja kokemusta haastavasti käyttäytyvien lasten kanssa työskentelystä.

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys. Meillä pääset rakentamaan yhteiskuntaa aitiopaikalta ja vaikuttamaan kaupunkilaisten arkeen. Tarjoamme työntekijöillemme hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/"

Yhteystiedot: Tehtävästä lisätietoja antaa vastaava ohjaaja Hanna Tikkanen, puh. 0468771758 tai palveluesimies Antti Sadeharju, puh. 0406369552.
Työpaikan osoite: Kuusikodinmäki 7, 02820 ESPOO
Palkkaus: 2461,01 €/kk + yleiskorotus 2 %
Työ alkaa: Sopimuksen mukaan
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: yli 12 kuukautta
Haku päättyy: 18.07.2022 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-02-939-22/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 04.07.2022
TE-palvelujen ilmoitusnumero: 11500093

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti