Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Ohjaaja, Lystimäen avohuollon sijoitusosasto

Lystimäen avohuollon sijoitukset on 7-paikkainen lastensuojelun ympärivuorokautinen yksikkö, joka sijaitsee Espoon Lystimäessä osoitteessa Isoistentie 2. Liikenneyhteydet Lystiin ovat hyvät.

Henkilökuntaan kuuluu vastaava ohjaaja, kuusi ohjaajaa, keittäjä-ruokapalvelutyöntekijä sekä laitoshuoltaja. Lisäksi yksikössä työskentelee osan viikosta palveluesimies ja sairaanhoitaja, jotka ovat yhteiset Karhukallion lastenkodin kanssa.

Lystimäessä asuvat lapset ovat pääsääntöisesti yli 13-vuotiaita, aina avohuollon tukitoimena sijoitettuja.

Ohjaajan tehtäviin kuuluu hoito-ja kasvatustyö, yksilöllinen vastuuohjaajatyö, perhe- ja verkostotyö sekä arjen järjestämisen hallinta nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Lisäksi ohjaajan tehtävänä on yksikön kehittämiseen, koulutuksiin ja työnohjaukseen osallistuminen.

Työ on epäsäännöllistä kolmivuorotyötä, 114 tuntia 45 minuuttia kolmessa viikossa. Työvuorosuunnittelussa pyritään ottamaan työvuorotoiveet huomioon ja suunnittelu tekee vapaiden viikonloppujen ennakoimisen mahdolliseksi pitkälle eteenpäin.

Työ alkaa 3.1.22 tai sopimuksen mukaan.

Työpaikan nimi: Lystimäen avohuollon sijoitukset
Työaika: 114 h 45min/3 viikkoa, kolmivuorotyö
Sopimusala: SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus

Kelpoisuusvaatimukset: Tehtävään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (esim. sosionomi tai yhteisöpedagogi) tai aikaisempi opitoasteinen tutkinto.

Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä sekä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon että tiimityöhön. Edellytämme myös dokumentoinnin osaamista. Lisäksi työn luonteen takia ohjaajan tahtävässä on oltava kykyä suunnitelmalliseen työskentelyyn, mutta myös valmius reagoida nopeasti vaihtuviin osastotilanteisiin. Tehtävään valitun henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Arvostamme kokemusta lastensuojelun sijais- tai avohuollossa työskentelemisestä.

Perhe- ja sosiaalipalveluihin sisältyvät koulu- ja opiskeluterveydenhoito, neuvolat, aikuisten ja perheiden sosiaalityö, perhetyö, perheoikeudelliset palvelut, lasten psykologia, perheneuvolat, lasten terapiapalvelut, lastensuojelu, maahanmuuttajapalvelut, vammaispalvelut sekä sosiaali- ja kriisipäivystys. Pidämme tärkeänä palvelujen asiakaslähtöisyyttä ja ennaltaehkäisevää toimintatapaa. Työn periaatteina ovat perhekeskeisyys, terveyden edistäminen, varhainen tuki ja puuttuminen sekä moniammatillinen työote.

Yhteystiedot: Lisätietoja tehtävästä antavat vastaava ohjaaja Jukka Haarala, 0405542779 sekä palveluesimies Kari Hurme, 0503439088 (arkisin klo 8-16)
Työpaikan osoite: Isoistentie 2, 02200 ESPOO
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka: 2461,01 €/kk
Työ alkaa: 3.1.2022
Työaika: 3-vuorotyö
Työn kesto: yli 12 kuukautta
Haku päättyy: 10.12.2021 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-02-1699-21/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 26.11.2021
TE-palvelujen ilmoitusnumero: 11082461

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti