Skip to main content

Ohjaaja, Postipuun vastaanottokoti

Tule joukkoomme tekemään vaikuttavaa lastensuojelutyötä! Haemme kahta ohjaajaa Postipuun vastaanottokotiin.

Postipuun vastaanottokoti on 14 paikkainen lastensuojelun tukea tarvitsevien espoolaisten lasten ja nuorten vastaanotto- ja arviointiyksikkö. Toimintamme sijoittuu Leppävaaraan alkuvuodesta avattuun uudisrakennukseen. Vastaanottokoti jakautuu kahteen seitsemän paikan osastoon, joista toiselle sijoitetaan nuorisoikäisiä lapsia ja toiselle pienempiä, alakouluikäisiä lapsia. Haemme ohjaajaa kummankin osaston tiimiin.

Postipuun vastaanottokoti on osa Espoon kaupungin lastensuojelun vastaanottopalveluita, joihin kuuluu lisäksi Poijupuiston vastaanottokodin kaksi osastoa sekä vastaanottoperhetoiminta.

Lasten ja nuorten sijoitukset vastaanottokotiin ovat lyhytaikaisia. Sijoituksen ensisijaisena tavoitteena on arvioida lapsen ja perheen kokonaistilannetta, jolloin työskentely on perhedynamiikkaa arvioivaa ja vanhemmuutta tukevaa sekä lapsen ja perheen oman näkemyksen selvittelyä. Arviointijaksosta tehdään yhteenveto, jossa tuodaan esille mahdolliset tuen tarpeet ja jatkosuositukset.

Ohjaajan tehtäviin kuuluu toimia omaohjaajana, jolla on vastuu arviointijakson toteutumisesta hoito- ja kasvatussuunnitelman mukaisesti. Hän huolehtii osaltaan työvuorossa ollessaan kaikkien osastolla olevien lasten hoito- ja kasvatustyöstä. Vastaanottokodin osaston työryhmä muodostuu kahdeksasta ohjaajasta ja vastaavasta ohjaajasta. Työryhmän asiakastyön tukena ovat myös osastojen yhteinen sairaanhoitaja, toimintaterapeutti sekä keittäjä-ruokapalvelutyöntekijä ja laitoshuoltaja.

Haastattelut aloitetaan mahdollisesti jo hakuaikana.

Työpaikan nimi: Postipuun vastaanottokoti

Työaika: 38 h 15 min / vko, jaksotyöaika, 3-vuorotyö

Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimukset: Tehtävään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto.

Tehtävässä edellytetään asiakasta ja työkavereita kunnioittavaa työasennetta, hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, dokumentointiosaamista sekä positiivista ja vuorovaikutuksellista työotetta. Lisäksi edellytämme paineensietokykyä ja valmiutta tehdä epäsäännöllistä kolmivuorotyötä.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Arvostamme kokemusta lastensuojelutyöstä, arviointiosaamista, kriisityön osaamista ja kielitaitoa sekä ajokorttia ja ajotaitoa.

Tarjoamme vaihtelevan ja sopivasti haastavan työn, jossa pääset vaikuttamaan ja oppimaan lastensuojelun näköalapaikalle. Järjestämme henkilöstöllemme säännöllisesti koulutusta työstä nousevien tarpeiden pohjalta ja tiimeillä on säännöllinen työnohjaus. Lisäksi käytössäsi ovat Espoon kaupungin henkilöstöedut.

Yhteystiedot: Tehtävästä lisätietoja antaa vastaava ohjaaja Jussi Siponen, 040 639 4938
Työpaikan osoite: Armas Launiksen Katu 10, 02650 ESPOO
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka: 2461, 01 €/kk
Työ alkaa: 5.7.2021
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: yli 12 kuukautta
Haku päättyy: 17.06.2021 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-02-804-21/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 03.06.2021

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Ohjaaja, Postipuun vastaanottokoti

Espoo
Vakituinen, Kokopäiväinen

Julkaistu 17.06.2021

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti