Skip to main content

Primary tabs

Samankaltaisia työpaikkoja

Palvelukehittäjä (ID 9274)

Tule töihin mukavaan ja osaavaan työyhteisöömme Etevan Jalkautuviin palveluihin. Etsimme PALVELUKEHITTÄJÄÄ toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työalueena on koko Eteva kuntayhtymän alue ja palvelusuhteen alkaessa työpisteen sijainnista sovitaan erikseen.

Palvelutoiminnan tulosalueella toimii Jalkautuvat palvelut -yksikkö, jonka tehtävänä on mm. ennaltaehkäistä haastavien asiakastilanteiden syntymistä sekä reagoida viipymättä kriisiytyneisiin asiakastilanteisiin (asuminen ja päiväaikainen toiminta). Toiminnan lähtökohtana on asiakkaan ja/tai toimintayksikön tilanteen arvioiminen ja kehittäminen yhteistyössä yksikön henkilökunnan kanssa. Palvelujen pääkohderyhmänä ovat asiakkaat, joilla on vaativia erityistarpeita tai eri syistä johtuvaa haastavaa käyttäytymistä. Jalkautuvien palveluiden henkilökunta osallistuu haastavien asiakastilanteiden ennakointiin esimerkiksi tukemalla henkilökuntaa arjen ohjaustoiminnassa ja asiakastyön toimintamallien kehittämisessä.

Jos haluat työn, missä pääset kehittämään ja kehittymään ammatillisesti, niin tervetuloa meille! Palvelukehittäjän keskeisinä työtehtävinä ovat asiakkaiden tarvitseman tuen suunnitteleminen ja toteuttaminen yhteistyössä yksiköiden henkilökunnan ja monialaisen verkoston kanssa sekä yksiköiden henkilökunnan ja tehostetun tuen erikoisohjaajien osaamisen tukeminen mm. ohjauksellisin, koulutuksellisin ja valmennuksellisin keinoin. Tiivis ja joustava yhteistyö eri yhteistyötahojen kanssa on keskeistä. Asiakaskohtaisen tehostetun tuen lisäksi palvelukehittäjä suunnittelee ja toteuttaa kohdennettuja koulutuskokonaisuuksia toimintayksiköiden henkilökunnalle esiin nousevien osaamistarpeiden mukaisesti.

Edellytämme tehtävään valittavalta hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, kehittämis- ja verkostotyöosaamista sekä kykyä toimia itsenäisesti ja moniammatillisesti. Arvostamme laaja-alaista kehitysvamma- ja mielenterveysalan työkokemusta, autismiosaamista sekä monipuolista kommunikaatio-osaamista. Myös paineensietokyky, esiintymis-, kouluttamis- ja matkustusvalmius koko Etevan alueella ovat työssä menestymisen edellytyksiä. Työ edellyttää oman auton käyttöä.

Palvelukehittäjän kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä työkokemus. Noudatamme soveltuvaa kunta-alan virka- ja työehtosopimusta. Käytämme 6 kk:n koeaikaa. Työntekijän on esitettävä terveydentilastaan työterveyshuollon lausunto 1 kuukauden sisällä työsuhteen alkamisesta. Edellytämme valittavalta henkilöltä tartuntatautilain 48 pykälän mukaista rokotussuojaa sekä 48a §:n mukaista suojaa ja rekisteröitymistä Valviran Suosikki- tai Terhikki ammattihenkilörekisteriin. Toivomme myös, että sinulla on SOTE-ammattikortti. Eteva on savuton ja hajusteeton työpaikka.

Kiinnostuitko? Soita ja kysy lisää Mintulta
(johtava sosiaaliohjaaja Minttu Istermaa, puh. 040 304 7818)

Hakuaika on 29.6. - 20.7.2022 kello 15:00. Sähköisen hakulomakkeen pääset täyttämään oheisesta linkistä ja tehtävä täytetään hakuprosessin aikana, heti sopivan henkilön löydyttyä.

Eteva kuntayhtymä on yksi Suomen suurimmista vammaisalan osaamiskeskuksista. Meitä etevalaisia on noin 1 300, ja liikevaihtomme on lähes 80 miljoonaa euroa. Etevan palveluissa tuotamme laadukkaita palveluja, toimimme vastuullisena suunnannäyttäjänä sekä teemme merkityksellistä ja tärkeää työtä, yhdessä. Toimintamme ja johtamisemme pohjana ovat Etevan arvot rohkeus, luottamus ja arvostus. Toimipisteemme sijaitsevat Uudenmaan, Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien alueella.

AVAINSANAT: sairaanhoitaja sosionomi

WWW-osoite: http://www.eteva.fi
Yhteystiedot: Kiinnostuitko? Soita ja kysy lisää Mintulta
(johtava sosiaaliohjaaja Minttu Istermaa, puh. 040 304 7818)
Työpaikan osoite: 04600 MÄNTSÄLÄ
Palkkaus: kunta-alan sopimusten mukainen
Työ alkaa: sopimuksen mukaan
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: yli 12 kuukautta
Haku päättyy: 20.07.2022 klo 15:00
Jätä hakemus: Hakuaika on 29.6. - 20.7.2022 kello 15:00. Sähköisen hakulomakkeen pääset täyttämään oheisesta linkistä ja tehtävä täytetään hakuprosessin aikana, heti sopivan henkilön löydyttyä.
Ilmoitus jätetty: 29.06.2022
TE-palvelujen ilmoitusnumero: 11494408

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Palvelukehittäjä (ID 9274)

Mäntsälä
Vakituinen, Kokopäiväinen

Julkaistu 20.07.2022

Yrityksen liikevaihto: 
Ei käsitteellisesti ole

Primary tabs

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti