Skip to main content

PRODUCT INFORMATION MANAGER

Vastaamaan tuotetiedon hallinnasta (PIM) ja sen kehittämisestä

Sykkiikö sydämesi datalle ja sen järjestämiselle? Haluatko olla luomassa uusia, fiksumpia datan hallinnan ratkaisuja ja prosesseja? Tule ottamaan koppi Climeconin tuotetiedon hallinnasta ja hae meidän ensimmäiseksi Product Information Manageriksi.

Meillä Climeconilla on valtavasti tietoa valmistamistamme tuotteista. Meillä on myös paljon datalähteitä, jotka antamallaan tiedolla kasvattavat myymiemme tuotteiden arvoa. Haluamme nyt ja tulevaisuudessa tarjota tietoamme helpommin yhteistyökumppaneillemme esimerkiksi API:en avulla. Meillä on vain pieni ongelma. Data on pirstaloitunut moneen eri paikkaan; mm. myynnille, markkinoinnille, tuotekehitykselle, tuotannolle ja tuotehallinnalle. Tietoa, kuvia, CFD-simulointia ja montaa muuta asiaa olisi mukavampi hyödyntää, mikäli se olisi jatkossa saatavilla systemaattisesti yhdestä paikasta.

Nyt tarvitsemme fiksun ja osaavan ihmisen miettimään yhdessä johtoryhmän avustuksella, mikä meidän datastrategia on nyt ja tulevaisuudessa. Keskeinen tehtäväsi on vastata tuotetiedon hallinnan systematisoinnista, uusien käytäntöjen luomisesta sekä määrittely- ja kehitystyöstä, jonka tavoitteena on saada käyttöömme uusi, nykyaikainen ohjelmistoalusta tiedon keräämistä varten useista lähteistä. Toimistomme sijaitsee Helsingissä, Herttoniemessä ja avuksesi saat motivoituneita kollegoita, jotka kaikki ovat samaa mieltä siitä, että tulevaisuus on tietoa ja tieto tulevaisuutta.

Toivomme sinulta järjestelmällistä ja ratkaisuhakuista otetta. Kykenet näkemään ns. metsän puilta ja hahmotat hyvin laajojakin kokonaisuuksia. Sinulla on strategisen ajattelun lisäksi kiinnostusta suurehkojen datamäärien pyörittelyyn. Jaksat käyttää aikaa datan määrittelemiseen ja strukturointiin, jotta tulevaisuus olisi helpompi. Tiedät aiemmasta kokemuksesta, mitä ”PIM” pitää sisällään ja mitä sen menestyksekäs käyttöönotto sekä jalkauttaminen osaksi yrityksen pysyviä käytäntöjä vaatii. Ei myöskään ole haitaksi, jos rajapinnat ovat sinulle käsitteenä muutakin kuin ”joku IT-juttu” ja tunnet englannin kielen lisäksi hieman skriptikieliä.

Tarjolla on itsenäinen ja vastuullinen, mutta myös sopivasti haasteita tarjoava tehtäväkenttä vahvasti kasvavassa ja kansainvälistyvässä yrityksessä. Tehtävässä pääset luomaan uutta ja vaikuttamaan konkreettisesti koko yrityksen toiminnan kehittämiseen ja tulevaisuuteen. Pääset lisäksi mukaan hyvähenkiseen työyhteisöön. Climeconilaisen hengen ja menestyksen salaisuus on jäätävän hyvä asenne – teemme sen minkä lupaamme, unohtamatta kuitenkaan pilkettä silmäkulmassa. Arvojemme mukaisesti huolehdimme päivittäisessä toiminnassamme työntekijöidemme hyvinvoinnista ja kannamme ympäristövastuuta, josta esimerkkinä saavutimme vuonna 2020 hiilineutraaliuden ensimmäisinä yrityksinä rakennus- ja ilmanvaihtoalalla.

Kuulostaako mielenkiintoiselta? Hyvä, niin meidänkin mielestä, sillä tieto on aikaa, rahaa ja valtaa. Hyppää meidän kyytiin ja tule ottamaan ohjat datan hallinnastamme sekä tukemaan osaltasi alan digitalisaation kehitystä! Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelosi palkkatoivomuksineen viimeistään 7.11.2021 mennessä osoitteessa: www.mercuriurval.fi viitenumerolla FI-16485. Lisätietoja tehtävästä antavat Mercuri Urvalissa Joonas Peuhkuri, 040 352 1171 ja Santtu Rautiainen (tavoitettavissa 25.10. alkaen), 044 500 6557.

Climecon on 100% suomalainen, sisäilmamuotoilun edelläkävijä. Toteutamme fiksumpia sisäilmaratkaisuja, joissa yhdistyvät design, huipputekninen laatu ja kokonaisvaltainen helppous. Kaikki ilmanvaihtotuotteemme suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Tarjoamme innostavan työyhteisön ja paikan kehittymiselle. Meidät tunnetaan hyvästä asenteesta ja tekemisen meiningistä. Olemme yksi Suomen ensimmäisistä hiilineutraaleista yrityksistä. Varmistamme että tämän päivän tekomme rakentavat vastuullista tulevaisuutta. Haluamme toimia alamme suunnannäyttäjinä ja teemme sen jäätävän hyvällä meiningillä.

Kasvamme ja kansainvälistymme jatkuvasti. Toimimme globaalisti yli 20 maassa, mutta juuret ovat vahvasti Suomessa, Herttoniemen, Kausalan ja Pihtiputaan toimipisteissä. Rentoon, mutta särmään porukkaamme kuuluu n. 60 henkilöä.

https://climeconair.com/

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

PRODUCT INFORMATION MANAGER

Helsinki
Kokopäiväinen, Vakituinen

Julkaistu 08.11.2021

Yrityksen liikevaihto: 
10 000 000 - 19 999 999 €
Yrityksen koko: 
20 - 49 henkilöä
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti