Skip to main content

Psykologi

Oletko kiinnostunut lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisestä?

Haemme kahta (2) psykologia määräaikaiseen palvelussuhteeseen esi- ja perusopetuksen oppilashuoltoon. Toinen tehtävistä sijoittuu Kannelmäen peruskouluun ja toinen Aurinkolahden peruskouluun.

Tehtävän painopiste on oppilaiden hyvinvoinnin edistämisessä, koulun yhteisöllisen työn kehittämisessä sekä opettajien pedagogisen työn tukemisessa. Teemme lyhyitä hoidollisia interventioita, osallistumme ryhmien vetämiseen, annamme konsultatiivista tukea ja osallistumme koulujen kehittämiseen. Tarvittaessa teemme myös psykologisia tutkimuksia, mutta niiden määrä on vähentynyt takavuosista.

Työyhteisömme on innovatiivinen ja kehittämiseen kannustava. Pääset osaksi suurta asiantuntijajoukkoa, jossa voit tehdä psykologin työstä itsesi näköistä. Tuemme työntekijöidemme lisä- ja täydennyskouluttautumista muun muassa tarjoamalla mahdollisuuden kouluttautua kognitiivis-analyyttisen lyhytterapian (KAT) perusteisiin.

Uudet työntekijät muodostavat oman tiiviin ryhmänsä, minkä ansiosta kollegan puoleen on helppo kääntyä. Olemme saaneet runsaasti hyvää palautetta koko vuoden kestävästä perehdytysohjelmastamme, jossa käymme kaikki oppilashuoltotyön keskeiset osa-alueet läpi. Lisäksi tarjoamme uusille työntekijöille mentorin tuen. Säännölliset aluekohtaiset ja kaupungin psykologien yhteiset kokoukset tukevat sekä työssä onnistumista että ammatillista kehittymistä.

Meillä on hyvä yhteishenki ja reipas tekemisen meininki; viimeisimmässä Kunta10-kyselyssä saimme huippupisteet. Tule tekemään psykologin työtä osaavaan oppilashuollon porukkaan!

Helsingin kaupungilla palkitsemme hyvin tehdystä työstä esimerkiksi kerta- ja tulospalkkiolla. Tarjoamme myös suuren työnantajan monipuoliset henkilöstöedut, kuten työterveyshuollon, työsuhdeasunnon ja tukea työmatkoihin.

Tutustu meihin www.jelppii.fi sekä Facebookissa tai Instagramissa @helsinginoppilashuolto.

Kelpoisuusehto:
Laillistettu psykologi

Tehtävään otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Luemme eduksi kokemuksen lasten ja nuorten kanssa työskentelystä sekä koulumaailman tuntemuksen.

Yhteystiedot: oppilashuollon aluevastaava Tanja Väänänen
09 31071852
tanja.vaananen@hel.fi

oppilashuollon aluevastaava Mikko Suonsyrjä
09 31071871
mikko.suonsyrja@hel.fi
Työpaikan osoite: Töysänkatu 2D, 00510 HELSINKI
Palkkaus: 3 534,38 €/kk
Työ alkaa: 2.8.2021 - 31.12.2021
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: 3 - 6 kk
Haku päättyy: 23.06.2021 klo 15:00
Jätä hakemus: https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KASKO-01-718-21
Ilmoitus jätetty: 09.06.2021

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Psykologi

Helsinki
Vakituinen, Kokopäiväinen

Julkaistu 09.06.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Yli 100 000 000 ?

Jaa työpaikkailmoitus

Samankaltaisia työpaikkoja

Helsinki
Helsinki
Nurmijärvi
Joroinen
Helsinki