Skip to main content

Sairaanhoitaja Neurokeskus Stroke Unit

Sairaanhoitaja Stroke Unit, HUS Neurokeskus

Tule meille sairaanhoitajaksi akuutisti sairastuneiden, intensiivistä tarkkailua ja hoitoa vaativien aivoverenkiertohäiriöpotilaiden valvontaan, Stroke Unitiin. Vuositasolla hoidamme noin 800 potilasta. Keskimääräinen hoitoaika on noin kolme vuorokautta. Yksikössämme on käytössä kahdeksan hoitopaikkaa.

Potilaamme saapuvat yksikköömme ensisijaisesti päivystyksestä, mutta potilaita tulee myös sairaalamme muilta osastoilta tai sairaalasiirtoina. Liuotushoidon ja/tai mekaanisen trombin poiston saaneiden potilaiden ensisijainen hoitopaikka on Stroke Unit. Hoidamme myös respiraattoripotilaita. Potilaiden ja heidän läheistensä ohjaus ja neuvonta kuuluvat tärkeänä osana hoitotyöhömme. Koko henkilökuntamme hoitaa potilaita yhtenevin periaattein.

Sinulle, alan ammattilainen, tarjoamme mahdollisuutta syventää osaamistasi, paitsi akuutisti sairastuneiden aivoverenkiertohäiriöpotilaiden, mutta myös muutoin monisairaiden potilaiden hoidossa. Valvonnassamme pääset toteuttamaan kädentaitoja vaativia tehtäviä, tarkkailemaan akuutisti sairastuneen potilaan vitaalielintoimintoja, neurologisia puutosoireita ja -tutkimuksia sekä näkemään ja toteuttamaan kuntouttavaa työotetta. Lupaamme Sinulle hyvän perehdytyksen rennossa, moniammatillisessa ja kuntouttavassa työilmapiirissä.
https://shlehti.sairaanhoitajat.fi/share/16302/af5861

Sinulta odotamme aktiivista ja innokasta työotetta, oma-aloitteisuutta, joustavuutta ja kiinnostusta uuden tiedon hankinnassa sekä käyttöönotossa.

Henkilökunnan työhyvinvointia tuemme erilaisin henkilöstöetuuksin, mm. liikunta- ja kulttuuri- sekä työmatkasetelein. HUSilla on tarjolla myös työsuhdeasuntoja! Lisäksi meillä toimii aktiivinen virkistysryhmä, joka järjestää yhteisiä tapahtumia.

Tehtävä täytetään 25.10.2021 tai sopimuksen mukaan.

Tule hyvän työn tekijäksi! Lähetä hakemuksesi meille mahdollisimman pian. Haku päättyy 4.11.2021.

Tehtävän kelpoisuusehdot

Laillistettu sairaanhoitaja.

Edellytämme asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa, ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työskentelevältä terveydentilan selvitystä keuhkotuberkuloosista.

Yhteystiedot

Kerron myös mielelläni lisää ko. tehtävästä,
osastonhoitaja Anne Junkkarinen, puh 050 427 2051

Sairaanhoitaja Neurokeskus Stroke Unit

HUS
Helsinki
Kokopäiväinen
Muu koulutustaso

Julkaistu 14.10.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Yli 100 000 000 €

Jaa työpaikkailmoitus