Skip to main content

Sosiaaliohjaaja, 2 paikkaa, perhetyö

Vantaan kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, Perhepalvelut
Varhaisen tuen yksikkö

Jönsaksentie 4, 01600 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 10.01.2022 tai sopimuksen mukaan - 


Sosiaaliohjaaja tule meille tekemään merkityksellistä ja antoisaa työtä vantaalaisten lapsiperheiden hyväksi! Saimme lapsiperheiden varhaisen tuen yksikön sosiaalihuoltolain mukaisen perhetyön tiimiin kaksi uutta sosiaaliohjaajan vakanssia, joihin etsimme nyt perhetyöstä innostuneita ammattilaisia. 

Sosiaalihuoltolain mukainen perhetyö on tarkoitettu sosiaalihuollon asiakkuudessa oleville lapsille ja heidän perheilleen. Perhetyö on aina tavoitteellista, suunnitelmallista ja määräaikaista. Työskentelyllä pyritään vahvistamaan vanhemmuutta ja perheen vuorovaikutussuhteita ohjaten, tukien ja neuvoen. Työskentelyn sisältö, työskentelytavat sekä työskentelyn kesto määräytyvät tuen tarpeen ja lapsen asiakassuunnitelman mukaan. Tapaamisia on yleensä 1-3 kertaa viikossa. Tapaamiset toteutetaan pääsääntöisesti perheen kotona sekä lapsen arki- ja kasvuympäristössä. Yhden tapaamisen kesto on keskimäärin 1-3 tuntia ja työskentelyn kokonaiskesto noin 3-12 kuukautta. Työskentely tapahtuu arkipäivisin ja -iltaisin sekä tarvittaessa viikonloppuisin. Sosiaalihuoltolain mukainen perhetyö on pääsääntöisesti yksin tehtävää työtä, mutta tarvittaessa työtä voidaan tehdä myös työparityönä. Lisäksi palvelua ostetaan yksityisiltä palveluntuottajilta, jotka voivat tarvittaessa toimia myös työparina. 

Sosiaalihuoltolain mukaiseen perhetyöhön tullaan asiakkaaksi palvelulähetteellä ja perheelle on aina nimetty sosiaalihuoltolain mukainen omatyöntekijä. Perhetyö sisältää laaja-alaista verkostoyhteistyötä.

Sosiaalihuoltolain mukaisen perhetyön tiimissä on tällä hetkellä seitsemän perhetyön sosiaaliohjaajaa ja vastaava sosiaaliohjaaja. Toimistomme sijaitsevat itä- ja länsi-Vantaalla, osoitteissa Karsikkokuja 17 ja Jönsaksentie 4. Haussa olevien toimien työpisteet tulevat sijaitsemaan länsi-Vantaan tiimissä, mutta työtä tehdään tarvittaessa koko Vantaan laajuisesti. Työskentelyä helpottaa oman auton käyttömahdollisuus.

Työvuorot sijoittuvat   klo 7-22 välille  ja työntekijöiltä edellytetään tällä hetkellä sitoutumista kahteen iltavuoroon viikossa. Työntekijät suunnittelevat itse alustavat neljän viikon työvuorolistat asiakaslähtöisesti. Tyypillisin työaika sijoittuu tällä hetkellä noin klo 9.00 ja 19.00 välille. Viikonlopputyötä voi tehdä tarvittaessa kerran kuukaudessa.

Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, itseohjautuvuutta, kokemusta lapsiperheiden kanssa työskentelystä, joustavuutta, tiimityötaitoja sekä kykyä toimia laaja-alaisissa verkostoissa. Työskentelyäsi tukevat toimivat rakenteet, oma tiimi ja lähiesimies, säännöllinen työnohjaus ja case -keskustelut, mahdollisuus työparityöskentelyyn, konsultaatiot sekä koulutukset.

Tervetuloa mukaan innostuneeseen ja kehittämismyönteiseen työyhteisöömme!

Lapsiperheiden varhaisen tuen yksikkö on osa Psykososiaalisia palveluja, johon kuuluvat myös kasvatus -ja perheneuvolatoiminta, perheoikeudellisten asioiden yksikkö, nuorten psykososiaaliset palvelut, sosiaali- ja kriisipäivystys sekä psykologipalvelut. Psykososiaalisissa palveluissa on laajasti edustettuna sosiaalityön, sosiaalihuollon, terveydenhuollon, lääketieteen ja psykologian asiantuntemus.

Lapsiperheiden varhaisen tuen yksikkö koordinoi ja järjestää laajasti sosiaalihuoltolain mukaista avopalvelutoimintaa vantaalaisille lapsiperheille. Yksikössä ovat edustettuina lapsiperheiden kotipalvelu, sosiaalihuoltolain mukainen perhetyö, tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta sekä sosiaalityö. Palvelujen painopiste on jalkautuvissa, perheiden kotiin ja verkostoihin kohdistuvassa työskentelyssä. Yksikön henkilöstö muodostuu sosiaalihuollon eri ammattihenkilöistä. Yhteistyötä tehdään laajasti eri toimijoiden kanssa sekä kaupungin sisällä että järjestöjen kanssa.

Käy tutustumassa työhömme Instagramissa @vantaanshlperhetyo.


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Sosiaaliohjaaja (Laki 817/2015 8§ mukainen laillistus)

Luemme eduksi: 

  • Sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain tuntemuksen 
  • Dokumentointi- ja kirjaamisosaamisen
  • Kokemuksen lapsiperheiden kanssa tehtävästä työstä 
  • Kokemuksen maahanmuuttajaperheiden kanssa työskentelystä 
  • Erilaisten perhetyön menetelmien osaamisen esim. neuropsykiatrisen osaamisen 
  • Hyvät tietotekniset taidot 
  • Apotti tietojärjestelmän tuntemuksen

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.

Palkkaus: 2634,24
euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote, tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa, ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta

Työpaikkojen lukumäärä: 2

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko Keskimääräinen yleistyöaika


Yhteystiedot:

Vastaava sosiaaliohjaaja

Kaarema Outi

0438268699

[email protected]


Terhi Leskinen

 040 5545 598

[email protected]


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti