Skip to main content

Sosiaaliohjaaja aikuissosiaalityö

Vantaan kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, Perhepalvelut
Tikkurilan aikuissosiaalityö

Vernissakatu 8 c, 01300 Vantaa

Työsuhteen kesto: Määräaikainen 01.06.2021 - 31.12.2021

Hei!

Meillä Vantaan aikuisten sosiaalityössä on avoimena sosiaaliohjaajan sijaisuus. Työpiste sijaitse Tikkurilassa osoitteessa Vernissakatu 8c. Hyvien kulkuyhteyksien päässä, juna-aseman vieressä.

Vantaan aikuisten sosiaalityö koostuu Tikkurilan, idän ja lännen suunnitelmallisen sosiaalityön tiimeistä. Tikkurilan aikuissosiaalityössä, mihin haettava viransijaisuus sijoittuu, on kuusi sosiaalityöntekijää, kuusi sosiaaliohjaajaa, kaksi erityissosiaaliohjaaja ja tiimiä johtaa johtava sosiaalityöntekijä. Vakituisen työntekijämme siirtyessä hankkeeseen haemme sijaista hänelle. Sijaisuus saattaa jatkua pidempään.

Meillä tehdään palvelutarpeen arviointia ja sosiaalityön suunnitelmaan perustuvaa sosiaalihuoltolain mukaista työtä. Asiakkaitamme ovat vantaalaiset yli 25-vuotiaat aikuiset ja heidän perheensä, jotka tarvitsevat apua vaikeissa elämäntilanteissa. Työstämme asiakkaidemme kanssa arkielämään liittyviä haasteita liittyen esimerkiksi asumiseen, toimeentuloon, toimintakykyyn, päihteisiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Yhteistyö muiden tahojen kanssa on jatkuvaa. Käytämme Apotti-asiakastietojärjestelmää.

Tarjoamme Sinulle vastuullisen ja mielenkiintoisen työtehtävän. Asiakkaidemme elämäntilanteet vaihtelevat, mikä vaatii meiltä joustavuutta ja rohkeutta reagoida nopeastikin muuttuviin olosuhteisiin. Edistämme ja uudistamme asiakasprosesseja asiakaslähtöisesti niin, että suunnitelmallinen työskentely mahdollistuisi parhaalla mahdollisella tavalla. Työyhteisömme on osaava, kannustava ja huumorintajuinen.

Tiimillä on säännöllinen työnohjaus asiakastyön kehittämisen tueksi. Näiden lisäksi Vantaan kaupunki tarjoaa monipuolista koulutusta osaamisesi syventämiseksi. Saat kannettavan tietokoneen, älypuhelimen ja perehdyttyäsi tehtävään mahdollisuuden tehdä säännöllisesti etätyötä.

Jos jokin jäi askarruttamaan, soita Sannalle ja kysy lisää. Tervetuloa joukkoomme, odotamme hakemustasi!

Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Sosiaaliohjaaja (Laki 817/2015 8§ mukainen laillistus)

Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja, verkostotyön taitoja, hyvää kirjallista ilmaisukykyä sekä valmiutta itsenäiseen työskentelyyn ja kykyä pari- ja tiimityöhön. Arvostamme asiakaslähtöistä, myönteistä ja ratkaisukeskeistä työskentelyotetta.

Luemme eduksi: Kokemuksen aikuissosiaalityöstä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti

Palkkaus: 2764,08 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Edellytettävät luvat: Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 3 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Virkasuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko

Yhteystiedot:

Johtava sosiaalityöntekijä

Nuutinen Sanna

0438267932

[email protected]

Tavoitettavissa 8.30-16

Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

WWW-osoite: http://www.vantaa.fi
Yhteystiedot: Sanna Nuutinen [email protected] 0438267932
Työpaikan osoite: Vernissakatu 8 c, 01300 VANTAA
Palkkaus: 2764,08 euroa/kk
Työ alkaa: sopimuksen mukaan
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: 6 - 12 kk
Haku päättyy: 12.05.2021 klo 16:00
Ilmoitus jätetty: 29.04.2021

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Sosiaaliohjaaja aikuissosiaalityö

Vantaa
Vakituinen, Kokopäiväinen

Julkaistu 14.05.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Ei käsitteellisesti ole
Yrityksen koko: 
Yli 1000 henkilöä
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti