Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Sosiaaliohjaaja, maahanmuuttajapalvelut

Kiinnostaako sinua tulla kehittämään ja toteuttamaan ainutlaatuista kotouttavan perhehoidon mallia Espoon maahanmuuttajapalveluihin?

Espoon kaupunki on ollut valtakunnallisesti merkittävin toimija yksintulleiden pakolaislasten vastaanotto- ja kotoutumistyössä jo vuosien ajan. Osana maahanmuuttajapalveluita toimii yksintulleiden alaikäisten sosiaalityön tiimi, johon kuuluu vastaanottovaiheen ja kotoutumisen sosiaalityö. Nyt avoinna oleva vakituinen virka sijoittuu kyseiseen tiimiin ja ainakin ensi vuoden loppuun asti kokoaikaisesti kotouttavaan perhehoitoon.

Olemme kehittämässä yhdessä Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa kotouttavan perhehoidon mallia yksintulleille alaikäisille. Pilotin suunnittelu on käynnistynyt vuonna 2019 ja tällä hetkellä toimintaa ollaan juurruttamassa käytäntöön. Pilotti kestää 31.12.2022 asti ja toiminnan vakiinnuttamisesta päätetään pilotin edetessä.

Haemme tiimiimme ja pilottiimme innokasta ja motivoitunutta sosiaaliohjaajaa, jonka vastuulla on kotouttavan perhehoidon toimintamallin kehittäminen ja toteuttaminen. Tehtäviin kuuluu muun muassa sijaisperheiden kanssa tehtävä tukityö, hoito- ja kasvatussuunnitelmien laatiminen ja arviointi, pilotin ohjausryhmään osallistuminen sekä kotouttavan perhehoidon sosiaaliohjaajan työnkuvan suunnittelu. Työparina työskentelee sosiaalityöntekijä ja esihenkilönä toimii johtava sosiaalityöntekijä.

Tarjoamme monipuolisen, ajankohtaisen ja ammatillisesti haastavan työn sekä kehittämismyönteisen, motivoituneen ja osaavan työyhteisön. Maahanmuuttajapalveluiden toimipaikka sijaitsee Matinkylässä osoitteessa Pyyntitie 3, aivan kauppakeskus Iso Omenan ja Matinkylän metroaseman välittömässä läheisyydessä. Työskentelemme viihtyisissä ja valoisissa monitoimitiloissa, joissa tarjoamme kaikille omat työpisteet sekä mahdollisuuden hiljaisiin työtiloihin. Työntekijöillä on käytettävissä nykyaikaiset työvälineet, jotka mahdollistavat liikkuvankin työn (kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, sähköpöydät, sähköiset ryhmätyötilat). Työyhteisöllämme on myös käytettävissä kolme autoa ja kolme polkupyörää virka-aikaiseen liikkumiseen.

Haastattelut järjestetään etäyhteyksiä hyödyntäen viikoilla 35 ja 36. Haastatteluun kutsuttavia pyydetään vastaamaan WOPI-työtapa-analyysiin.

Työpaikan nimi: Maahanmuuttajapalvelut, alaikäisten ilman huoltajaa saapuneiden sosiaalityö
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Haettava tehtävä on virkasuhteinen.

Kelpoisuusvaatimukset: Sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen pätevyys.

Tehtävässä edellytetään yhteistyötaitoja, kokemusta sosiaalityön asiakastyöstä ja sosiaalihuoltolain soveltamisesta sekä kykyä tehdä suunnitelmallista työtä.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Arvostamme kokemusta kotouttavasta sosiaalityöstä tai lastensuojelun sijaishuollosta (erityisesti perhehoidosta), projektinhallintakykyjä tai kokemusta hanketyöskentelystä, erinomaisia yhteistyötaitoja, itseohjautuvaa asennetta sekä ymmärrystä humanitäärisen maahanmuuton erityiskysymyksistä.

Maahanmuuttajapalvelut vastaanottavat uusia Espooseen muuttavia pakolaisia. Asiakasryhmiä on turvapaikkaprosessin kautta oleskeluluvan saaneet henkilöt, kiintiöpakolaiset, ihmiskaupan uhrit, alaikäisenä yksin ilman huoltajaa tulleet lapset ja nuoret mukaan lukien jälkihuolto. Työyksikössämme tehdään moniammatillista alkuvaiheen kotouttamistyötä pakolaisstatuksella oleskeluluvan saaneiden henkilöiden kanssa. Vastaamme asiakkaiden kanssa tehtävästä suunnitelmallisesta sosiaalityöstä, sosiaaliohjauksesta, palveluneuvonnasta, lähityöstä ja taloudellisesta tukemisesta.

Yhteystiedot: Tehtävästä lisätietoja antaa viikolla 34 Espoon maahanmuuttajapalveluiden palvelupäällikkö Eveliina Cammarano, [email protected], 0405067817
Työpaikan osoite: Pyyntitie 3, 02230 ESPOO
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka: 2698,78 €/kk
Työ alkaa: 13.9.2021
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: yli 12 kuukautta
Haku päättyy: 30.08.2021 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-02-1015-21/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 09.08.2021

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti