Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Terveyskeskuslääkäri, Koivukylän terveysasema

Vantaan kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, Terveyspalvelut
Koivukylän terveysasema

Karsikkokuja 15, 01360 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 03.01.2022 - 


Koivukylän terveysasema vastaa noin 28.000 vantaalaisen perusterveydenhuollosta. Terveysasemalla on yksi ylilääkärin ja 15 terveyskeskuslääkärin virkaa. Asema sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Koivukylän juna-aseman lähellä.

Toimimme omalääkäripohjaisessa listamallissa, jossa lääkäri- ja hoitajapalvelut pyritään kohdentamaan potilaiden terveydentila erityisesti huomioiden. Työajalliseen sopimukseen siirryimme 1.4.20 alkaen. Työ on monipuolista avosairaanhoidon yleislääkärin työtä, joka kiinnostuksen mukaan voi sisältää työskentelyä neuvolassa, kouluterveydenhuollossa, perhesuunnitteluneuvolassa tai diabetesyksikössä. Työnkuvaan kuuluu myös työskentely terveysaseman päiväpoliklinikalla. Virka-ajan ulkopuolista päivystysvelvoitetta ei ole.

Koivukylän terveysaseman henkilökunta osallistuu aktiivisesti toiminnan kehittämiseen ja pyrimme systemaattiseen kehittämistyöhön Lean periaatteiden mukaisesti. Korona epidemian takia olemme myös laajentaneet etävastaanottotoimintaa.

Yleislääketieteen erikoislääkärin tutkinto tai kiinnostus yleislääketieteen erikoistumista kohtaan katsotaan eduksi. Virka soveltuu myös YEK-palveluita tai erikoistumiskoulutukseen kuuluvien terveyskeskuspalveluiden suorittamista varten. Jokaiselle erikoistuvalle nimetään henkilökohtainen ohjaaja ja terveysasemalla on myös useita muita kokeneita lääkäreitä. Kaikille lääkäreille mahdollistetaan koulutuksiin osallistuminen ja tarpeen mukaan myös työnohjausta on saatavilla.


Edellytämme hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.

Palkkaus on kilpailukykyinen ja perustuu Vantaan paikalliseen virkaehtosopimukseen. Autamme asunnon haussa tarpeen mukaan.


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Terveyskeskuslääkäri (Suomessa laillistettu lääkäri)

Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Hyvää suomenkielen suullista ja kirjallista osaamista.

Luemme eduksi: Ruotsin- ja englanninkielen taidon.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen (LS) mukaisesti.

Palkkaus: Virkaehtosopimuksen mukainen 

Edellytettävät luvat: Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa, ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Virkasuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko 


Yhteystiedot:

Ylilääkäri

Järvinen Kajsa

0438249807

[email protected]

Tavoitettavissa klo 8-16


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Terveyskeskuslääkäri, Koivukylän terveysasema

Vantaa
Vakituinen
Ei työkokemusta
Ylempi korkeakoulututkinto

Julkaistu 29.10.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Ei käsitteellisesti ole
Yrityksen koko: 
Yli 1000 henkilöä
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti