Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Toimintaterapeutti, Simonkylän vanhustenkeskus

Vantaan kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, Vanhus- ja vammaispalvelut
Simonkylän vanhustenkeskus lyhytaikaisyksikkö


Työsuhteen kesto: Vakituinen, 06.07.2022 (tai sopimuksen mukaan)


  Moi! 

Pysähdy hetkeksi, niin kerron sinulle, miksi sinun pitäisi valita juuri meidän yksikkömme.
 
Ensiksi, kätevä sijaintimme vain vartin kävelymatka päästä Tikkurilan juna-asemalta, bussimatka kestää alle 10 minuuttia.
Toiseksi,  yksikömme koko. Yksikössämme on 22 paikkainen.
Kolmanneksi, mielenkiintoiset tehtävät. Toteutamme kuntouttavaa, lyhytaikaista hoitoa ikäihmisille ja meillä ei tylsää ole.
 
Työryhmämme on aktiivinen, persoonallinen ja ennen kaikkea asiakaslähtöinen. Meille asiakkaidemme hyvinvointi on tärkeää ja pyrimme edistämään heidän toimintakykyään ja aktiivista arkea moniammatillisen työryhmän voimin.
 
Jos olet valmis tekemään töitä asiakkaiden eteen, olet innostunut kehittämään ja suunnittelemaan asiakaslähtöistä, kuntouttavaa toimintaa moniammatillisessa työyhteisössä saatat olla juuri se henkilö, jota me olemme odottaneet!

Toimintaterapeutin työnkuva pitää sisällään asukkaiden toimintakyvyn arvioinnin ja tukemisen päivittäisissä toiminnoissa, ryhmätoimintojen pitämisen, sekä pienapuvälineiden tarpeiden kartoituksen. Täydennät osaamisellasi moniammatillista työyhteisöämme. Olet joustava ja innostunut jakamaan osaamistasi koko tiimille.

Käytössämme on Apotti-asiakastietojärjestelmä ja RAI-toimintakyvyn arviointijärjestelmä

Erityisasumisessa järjestetään ikääntyneiden ja vammaisten lyhyt- ja pitkäaikaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, tehostettua asumispalvelua sekä palvelutaloasumista. Palvelut järjestetään sekä omana toimintana että ostopalveluina. Yksiköissämme tarjotaan kodinomaista ja yksilöllistä asumista. Kuuntelemme asiakasta ja etsimme yhdessä toimivia ratkaisuja. Mahdollistamme asukkaille merkityksellisen arjen sekä tuemme heitä kuntoutumisessa ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Näyttöön perustuva kehittämistyö on osa arkeamme.  

Voit käydä tutustumassa meihin sosiaalisen median kautta:

• Twitterissä @HyvaVantaa, @vantaanvanhuus
• Facebookissa Vantaan vanhusten erityisasuminen
• Instagramissa @vanhustenvantaa
• Blogissamme


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Toimintaterapeutti (Laki 559/1994 5§ mukainen laillistus)

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.

Palkkaus: 2632,38
euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Edellytettävät luvat: Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa, Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48a §:n mukaista rokotussuojaa (covid-19)

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko 


Yhteystiedot:

asumispalveluiden esimies
Kajanto Susanna
040-5892872
[email protected]
Tavoitettavissa klo 8-15


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Toimintaterapeutti, Simonkylän vanhustenkeskus

Vantaa
Vakituinen
1 - 2 vuotta
Alempi korkeakoulututkinto

Julkaistu 05.07.2022

Yrityksen liikevaihto: 
Ei käsitteellisesti ole
Yrityksen koko: 
Yli 1000 henkilöä
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti