Skip to main content

Tuotannonsuunnittelija

Kuusamon Juusto on valmistanut juustoja Koillismaalla jo 60 vuoden ajan. Juustomme syntyvät pohjoisen perhetilojen vastalypsetystä maidosta ja kypsyvät koskien pauhatessa ja könkäiden hurmatessa vierailijoita läheltä ja kaukaa. Me Kuusamon Juustolla uskomme periksiantamattomuuteen, rehtiyteen, rohkeuteen ja yhdessä tekemisen voimaan. Juustolan väki koostuu työlleen omistautuneesta joukosta rautaisia ammattilaisia.

Etsimme Kuusamoon

TUOTANNONSUUNNITTELIJAA

juustojen tuotannonsuunnittelun toteuttamiseen ja kehittämiseen.

Tuotannonsuunnittelijan tehtävänä on juustolan ja pakkaamon viikoittainen tuotannonsuunnittelu sekä kuukausisuunnitelmien laatiminen. Tuotannonsuunnittelija tekee tiivistä yhteistyötä tuotannon esimiesten kanssa. Ohjaamisen lisäksi tehtävään kuuluu varastojen hallinta, oston tukeminen materiaalihankinoissa sekä maidon hankinnan suunnittelu ja ostot. Tuotannonsuunnittelija vastaa myös suunnitteluprosessin kehittämisestä.

Tehtävässä menestyäkseen toivomme hakijoilta aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä vähintään 2 vuoden ajalta sekä esimieskokemusta. Odotamme tehtävään soveltuvaa tuotantotalouden tai meijerialan koulutusta sekä LEAN-osaamista. Suomen sekä englannin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ovat tehtävän hoitamisen kannalta välttämättömiä. Arvostamme oma-aloitteisuutta, erinomaisia tiimityötaitoja ja vahvaa ongelmanratkaisukykyä. Kokemus tuotantoympäristöstä sekä erinomaiset tietotekniset taidot, erityisesti Excel-taidot katsotaan eduksi.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja haastavan tehtävän korkealaatuisten tuotteiden parissa kotimaisessa yrityksessä. Työyhteisömme on kannustava ja pääset halutessasi mukaan toimintamme kokonaisvaltaiseen kehittämiseen osana tuotekehitystä ja johtoryhmää. Tehtävä on vakituinen ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä. Yrityksemme yhteiset arvot ovat työmme perusta kaikkialla. Henkilöstömme luja sitoutuminen, kehittyvä yrityskulttuurimme ja missiomme tarjota makua ja luonnetta pohjoisen luonnosta jokaiseen päivään vie meitä yhdessä eteenpäin.

 

Innostuitko? Lähetä meille hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen osoitteeseen rekrytointi@kuusamonjuusto.fi 11.04.2021 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa tehdaspäällikkö Jani Pyykkönen puhelimitse numerosta 050 387 3271 18.3. klo: 14-15 ja 22.3 klo: 14-15.

Tuotannonsuunnittelija

Kuusamon Juusto
Kuusamo
Kokopäiväinen, Vakituinen
Muu koulutustaso

Julkaistu 18.03.2021

Jaa työpaikkailmoitus