Skip to main content

Tuotantotyöntekijä

SELEKTA - TYÖTÄ JA TYÖVOIMAA

Etsimme asiakkaallemme motivoitunutta TUOTANTOTYÖNTEKIJÄÄ n. 6 kilometrin päähän Hyvinkään keskustasta.

Tehtävässä työskennellään rakennustuoteteollisuudessa valmistaen mm. laasteja. Työ on suhteellisen fyysistä, joten hyvä kunto katsotaan eduksi. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta teollisuudesta, tärkeintä on hyvä asenne ja halu oppia uutta. Työolojen vuoksi sinulla ei voi olla hengitys- tai keuhkosairauksia. 

Työssä tarvitset tarkkaavaisuutta ja kykyä keskittyä rutiinimaisiin tehtäviin. Työ on pääsäntöisesti 3-vuorotyötä. Vastapainotrukinajotaito katsotaan eduksi, mutta ei ole pakollinen. Työpaikan lähelle ei pääse julkisilla, joten tarvitsen oman auton tai halun pyöräillä säässä kuin säässä.

Lisäksi toivomme, että omaat loogista päättelykykä sekä kohtuulliset tietokonetaidot (tehtävässä tarvitsee osata syöttää tietoja tietokoneelle silloin tällöin). Työpaikassa on tarjolla mukavat työkaverit ja mahdollisuus pitkään työsuhteeseen. Palkkamääräytyy rakennetuoteteollisuuden työehtosopimuksen mukaan.

Mikäli olet etsimämme kovanluokan tekijä, laita hakemusta pikaisesti tulemaan! Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä.

Jätä hakemus tästä: http://selekta.likeit.fi/apply/46956671 tai soita arkisin 8-15: 040 355 2167 / Tina.

    TARJOAMME
    - Luotettavan ja hyvän työnantajan

    - Laadukkaat työvarusteet

    - Korttikoulutukset

    - Mahdollisuuden vakinaistua

    - Mahdollisuuden työskennellä monipuolisesti rakennusalan johtavissa yrityksissä

    - Laajennetun työterveyshuollon

    - Mahdollisuuden ura- ja palkkakehitykseen

     

    SELEKTALLA ARVOSTAMME

    - Luotettavuutta - tehdään mitä sovitaan

    - Työturvallisuutta - arvostamme työntekijöitä, joille työturvallisuus on tärkeää

    Asennetta - teet aina parhaasi 

     

    Tutustu Selektaan ja katso kaikki avoimet työpaikkamme www.selekta.fi

     

    Selekta on vuonna 1999 perustettu suomalainen henkilöstötalo. Työllistämme päivittäin satoja osaajia rakennuksen, teollisuuden, logistiikan ja palvelujen aloille koko Suomen alueella. Toimipaikkamme sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Lahdessa, Riihimäellä, Tampereella, Jyväskylässä, Seinäjoella, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä. Selekta on Henkilöstöpalveluliiton ja Rakennusteollisuuden jäsenyritys.

    Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

    Tuotantotyöntekijä

    12210 Hausjärvi
    Kokopäiväinen, Määräaikainen ja projektityö

    Julkaistu 27.05.2022

    Yrityksen liikevaihto: 
    20 000 000 - 49 999 999 €
    Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti