Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Tuotekehittäjä, Lihatukku Harri Tamminen Oy

Tamminen on vuonna 1994 perustettu perheyritys, jonka missiona on tehdä laatulihaa käsityön leimalla. Tammisen päätoimipaikka sijaitsee Vantaalla ja tuotteita löytyy ruokakaupoista ja HoReCa-alalta ympäri Suomen.

Liiketoiminnan ytimessä ovat laadukkaat kotimaiset raaka-aineet, jotka ovat vastuullisesti tuotettuja. Vastuullisuus tarkoittaa Tammisella jokapäiväisiä tekoja ja valintoja alkutuotannosta lopputuotteeseen saakka. Vastuullisuus on myös olennainen osa toimintaa työnantajana – Tamminen on rehti ja reilu työpaikka. Tamminen työllistää yhteensä noin 200 elintarvikealan työntekijää.


 

Haemme asiakkaallemme Lihatukku Harri Tamminen Oy:lle Vantaalle

Tuotekehittäjää 

vakituiseen työsuhteeseen

Olet tuotekehittäjänä osa Tammisen tuotekehitystiimiä. Työtehtäviisi kuuluu laadukkaiden tuotteiden aikataulutetun tuotekehityksen toteuttaminen. Ydintiimissäsi työskentelet toisen tuotekehittäjän rinnalla. Raportoit tehtävässäsi tuotekehityspäällikölle.

Toimit työtehtävässä tiiviissä yhteistyössä tuotannon henkilökunnan, työnjohdon sekä esimiesten kanssa. Suoritat tehtävässäsi erilaisia testejä sekä koeajoja liittyen raaka-aineisiin, prosessilaitteisiin, mausteisiin sekä materiaaleihin. Kommunikoit tarvittaessa myös yhteistyökumppaneidemme kanssa projektien aikana.

Olet rohkea, innovatiivinen, innostunut ja sinulla on kyky toimia ryhmässä. Omaat taidot myös itsenäiseen työskentelyyn sekä ongelmanratkaisuun. Seuraat vallitsevia alan trendejä. Uusien toteutettavissa olevien ideoiden esittäminen on sinulle luontaista. IT- osaamisesi on nykypäivän tasolla ja kommunikoit sujuvasti myös englannin kielellä.

Toivomme sinulta tehtävään soveltuvaa elintarvikealan koulutustaustaa, erilaisten prosessien ja laitteiden ymmärrystä. Työtehtävä edellyttää ajokorttia ja oman auton käyttöä.

Työ alkaa sopimuksen mukaan.

KIINNOSTUITKO? Täytä hakemus kyseisen työpaikkailmoituksen kautta. Liitäthän mukaan myös ansioluettelosi ja vapaamuotoisen hakemuksesi palkkatoiveineen. Huomioitahan, että käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla.

Lisätietoja tehtävästä antaa Henkilöstöpalvelu Heimo Oy:n rekrytointitiimi, puh 044 777 5110[email protected]

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Tuotekehittäjä, Lihatukku Harri Tamminen Oy

Henkilöstöpalvelu Heimo
Vantaa
Vakituinen, Kokopäiväinen

Julkaistu 01.08.2022

Yrityksen liikevaihto: 
2 000 000 - 9 999 999 €
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti