Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Työmaavalvoja

Tule tekemään merkityksellistä työtä kaupunkiympäristön toimialalle!

Haemme kolmea työmaavalvojaa Asuntotuotantoon uudistuotantoyksikköön vakituiseen työsuhteeseen.

Tehtäviisi kuuluu:
- vastata uudiskohteidemme rakentamisen laadun toteutumisesta
- valvoa työmaita ja niiden turvallisuutta
- tukea omalla osaamisellasi tuotannon tavoitteiden toteutumista

Tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto (esimerkkinä rakennusmestarin tutkinto) sekä hyvä suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito.

Edellytämme muutaman vuoden työkokemusta työnjohto- ja/tai valvontatehtävistä. Eduksi luemme, jos sinulla on valvoja- ja muita tehtävään liittyviä pätevyyksiä sekä olet käynyt täydennyskoulutuksia.

Odotamme sinulta kykyä itsenäiseen työskentelyyn, oma-aloitteellisuutta sekä halua jatkuvaan kehittymiseen. Lisäksi arvostamme asiakaslähtöisyyttä, yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja.

Pääset toimimaan osana laaja-alaista asiantuntijaorganisaatiota, jossa tehdään jatkuvaa yhteistyötä yli yksikkö- ja palvelurajojen. Saat osaavan, moniammatillisen työyhteisön tuen ja mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen sekä hyvät työsuhde-edut. Edistämme henkilöstömme työhyvinvointia ja kannustavaa palkitsemista. Meillä teet itsestäsi tämän päivän ja huomisen huippuosaajan.

Maailman toimivin kaupunki rakennetaan vahvoille perustuksille. Hae osaksi vaikuttavien tekijöiden yhteisöä!

Helsinki. Vaikuttavia töitä.

Yhteystiedot: tiimipäällikkö (keskitiimi), Riitta Eloranta, puh. 050 365 7752, riitta.eloranta(a)hel.fi tai tiimipäällikö (itätiimi), Kenny Fahlström, puh. 040 521 4311, kenny.fahlstrom(a)hel.fi tai tiimipäällikkö (länsitiimi) Nina Vallius, puh, 040 630 9763, nina.vallius(a)hel.fi
Työpaikan osoite: Työpajankatu 8, 00580 HELSINKI
Työ alkaa: 1.8.2021
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: yli 12 kuukautta
Haku päättyy: 24.05.2021 klo 16:00
Jätä hakemus: https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KYMP-02-33-21
Ilmoitus jätetty: 28.04.2021

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Työmaavalvoja

Helsinki
Vakituinen, Kokopäiväinen

Julkaistu 24.05.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Yli 100 000 000 ?

Jaa työpaikkailmoitus