Skip to main content

Työnjohtaja Vantaan Voutilaan

Olisiko sinusta uusi työnjohtaja varastolle Vantaan Voutilaan?

Tehtävässä tulet työskentelemään työnjohtajana Vantaan Voutilassa.

Työpäiväsi aikana huolehdit päivittäisestä asiakasyhteydenpidosta, esimiestyöstä, työn suunnittelusta ja ohjauksesta sekä työvuorosuunnittelusta. Työnjohtajan tehtäviin kuuluvat lisäksi mm. työn kehittäminen sekä työturvallisuuden ylläpitäminen ja kehittäminen. Toivomme, että langat pysyvät käsissäsi kiireen keskellä ja osaat tehdä nopeita päätöksiä.

Olet rauhallinen, oma-aloitteinen sekä omaat hyvän paineensietokyvyn unohtamatta huumorin pilkettä silmäkulmassa. Aikaisempi kokemus logistiikka-alalta ja esimiestehtävistä ovat työssä pärjäämisen kannalta välttämättömät.

Tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkkauksen sekä mahdollisuuden päästä vaikuttamaan toiminnan kehittämiseen. Palkkaus määräytyy oman työkokemuksen mukaan.

Työsuhde on kokoaikainen sekä toistaiseksi voimassa oleva. Työajat sijoittuvat arkipäiville klo 6.00-22.00 väliselle ajalle, toivomme kuitenkin että pystyt työskentelemään tarvittaessa myös öisin ja viikonloppuisin.

Tarjoamme sinulle:

- Transval Akatemian koulutukset

- Työhyvinvointisäätiön palvelut

- Laadukkaat työvaatteet

- Alennuksia ja etuja myös kumppaneilta

- Reilut työkaverit ja turvallinen työympäristö

- Työpaikan hyvien kulkuyhteyksien varrella

Mitä toivomme sinulta?

- Järjestelmällistä ja aikaansaavaa työotetta

- Hyviä kommunikointi- ja yhteistyötaitoja

- Halua ja osaamista kehittää toimintaa

- Aikaisempaa kokemusta työnjohtotehtävistä

Mikäli paikka herätti mielenkiintosi, jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian "Hae tätä paikkaa" linkin kautta. Käymme hakemuksia jatkuvasti läpi jo hakuaikana ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä, (joten jätäthän rohkeasti hakemuksesi jo tänään.)

Juha Honkavirta

Rekrytointikonsultti

[email protected]

Transval Group on ulkoistuslogistiikan markkinajohtaja ja edelläkävijä Suomessa sekä Pohjoismaiden suurin sisälogistiikkatalo. Yli 600 Suomessa toimivaa alansa johtavaa ja suurta yritystä luottaa tuotantonsa tai osan siitä meidän vastuullemme. Tuomme ratkaisumme ja palvelumme asiakkaan omaan tilaan, kuten tehtaisiin, tuotantolaitoksiin, varastoihin ja terminaaleihin sekä logistiikkakeskuksiin. Osa asiakkaistamme luottaa tuotteidensa varastoinnin ja niihin liittyvät palvelut Transvalin sertifioituihin ja vastuullisiin varastoihin, tilaa Transvalilla on Suomessa 320 000 neliömetriä.

Muutamme asiakkaidemme logistiikan kiinteitä kuluja muuttuviksi kustannuksiksi ja tarjoamme skaalautuvuutta, joustavuutta, jatkuvaa kehittämistä sekä kustannussäästöjä. Alan edelläkävijäosaamista logistiikassa meille yli 5 000 transvalilaiselle on kertynyt 28 vuotta. Palvelumme kattavat toimitusketjuratkaisut kuljettamisesta varastointiin sekä asiakkaiden tiloissa tapahtuvat sisälogistiikan ratkaisut ja logistiikan ammattiosaajien henkilöstöpalvelut. Lisäksi palvelemme lähes 800 myymälää tuotteiden hyllytyspalvelulla ympäri Suomen. Transval on Posti Groupin 100 % omistama yhtiö. www.transval.fi

Meillä Transvalissa #asenneratkaisee ja arkea sekä päätöksentekoamme ohjaavat arvomme luotettava, arvostava ja edistyksellinen.

Yhteystiedot: Juha Honkavirta
Rekrytointikonsultti
[email protected]
Työpaikan osoite: Voutila, 01740 VANTAA
Palkkaus: TES
Työ alkaa: Sopimuksen mukaan
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: yli 12 kuukautta
Haku päättyy: 20.10.2022 klo 23:59
Ilmoitus jätetty: 06.10.2022
TE-palvelujen ilmoitusnumero: 11653866

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Työnjohtaja Vantaan Voutilaan

Vantaa
Vakituinen, Kokopäiväinen
3 - 5 vuotta

Julkaistu 21.10.2022

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti