Skip to main content

Varastotyöntekijöitä Sipooseen

Etsimme pitkäaikaisia varastotyöntekijöitä Sipooseen

Tehtävässä työskentelet energisessä tiimissä, josta löytyy tekemisen meininkiä. Työurasi alkaa rullakoiden käsittelystä, joka vaatii tarkkuutta ja huumoria. Tämän opittuasi sinut voidaan kouluttaa esimerkiksi vastapainotrukkikuljettajaksi ja tekemään rahtikirjoja. Huomioithan, että työ on fyysisesti erittäin raskasta. Tulevaisuudessa sinulla on myös mahdollisuus edetä varatiiminvetäjäksi ja siitä jopa tiiminvetäjäksi.

Sipoon logistiikkakeskus toimii vuorokauden ympäri. Työvuorot suunnitellaan esihenkilöiden toimesta ja kyseessä on kolmivuorotyö. Olethan siis valmis työskentelemään aamu-, ilta- sekä yövuoroissa.

Aiempi kokemus varastoalalta tai muusta rutiininomaisesta työskentelystä on eduksesi. Työ ei kuitenkaan vaadi aikaisempaa kokemusta, sillä sinut perehdytetään työhön. Tehtävissä pärjää hyvin reippaalla asenteella ja hyvällä fyysisellä kunnolla. Työssä menestyminen edellyttää hyvää suomen kielen taitoa.

Palkkaus perustuu kaupan alan (varasto) pääkaupunkiseudun palkkataulukkoon ja työehtosopimukseen. Saat myös tuotantopalkkion jokaisesta tehdystä työtunnista. Työsopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Työn luonteen vuoksi edellytämme 18 vuoden ikää.

Meillä työskennellessäsi saat:

- Transval Akatemian koulutukset

- työhyvinvointisäätiön palvelut

- laadukkaat työvaatteet

- alennuksia ja etuja myös kumppaneilta

- reilut työkaverit ja turvallinen työympäristö

Leevi Terrihauta

Rekrytointikoordinaattori

[email protected]

Me transvalilaiset liikutamme isoja ja pieniä tavaroita, pidämme yritysten materiaali- ja tietovirrat liikkeellä tehokkaasti, luotettavasti ja turvallisesti. Teemme työtä varastoissa, terminaaleissa, tehtaissa, tuotantotiloissa tai myymälöissä, eli asiakkaamme tiloissa. Tai sitten ihan omissa varastoissamme. Yhden, kahden tai 5 000 työkaverin kanssa.

Olemme markkinajohtajana sisä- ja ulkoistuslogistiikassa, yhdessä tytäryhtiömme KV Turvan kanssa tarjoamme etämonitorointi- ja turvamyyjäpalvelut. Sadat asiakkaat luottavat meihin ympäri Suomen ja kokemusta meillä on 28 vuoden ajalta. Arkea ja päätöksentekoamme ohjaavat arvomme luotettava, arvostava ja edistyksellinen.

Meille asiakas on ykkönen, ja niin olet sinäkin. Jatkuva kehittyminen varmistetaan Transval Akatemiassa: logistiikkaa, turvallisuutta ja erityisesti Lean Six Sigma -oppia on siis tarjolla. Tule meidän joukkueeseen, jos olet raudanluja logistiikka-alan ammattilainen, alalle vasta siirtyvä tai jos turvallisuus on sydäntäsi lähellä. Miltä kuulostaa? Liikuta itsesi meille töihin! www.transval.fi

WWW-osoite: http://www.transval.fi
Yhteystiedot: Leevi Terrihauta
Rekrytointikoordinaattori
[email protected]
Työpaikan osoite: Keuksuontie 3, 04220 KERAVA
Palkkaus: Kaupan varaston TES
Työ alkaa: Sopimuksen mukaan
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: yli 12 kuukautta
Haku päättyy: 14.08.2022 klo 23:59
Ilmoitus jätetty: 26.07.2022
TE-palvelujen ilmoitusnumero: 11532845

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti