Skip to main content

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Tule kokeilemaa uutta varhaiskasvatuksen erityisopettajan työnkuvaa päiväkoti Franzeniaan.

Toimit varhaiskasvatusyksikön erityisopettajana. Sinulla ei ole tukitoimiesitysten kautta kohdennettuja lapsia, vaan toimit koko yksikössä inklusiivisesti ja joustavasti lasten tuen tarpeiden mukaan.

Suunnittelet yhdessä henkilökunnan kanssa lasta tukevaa arkea ja toimit yhteisopettajana sekä annat osa-aikaista erityisopetusta.

Franzeniassa on hyvä kollegiaalinen tuki, ja lisäksesi talossa on kaksi pätevää varhaiskasvatuksen erityisopettajaa.

Yksikössä toimivia varhaiskasvatuksen erityisopettajia on Helsingissä kahdeksan, ja he kokoontuvat kuukausittain yhdessä kehittämään työmalliaan oppimisen tuen työryhmän kanssa. Pääset siis mukaan myös kaupunkitason kehittämistyöhön.

Päiväkotimme sijaitsee Torkkelinmäellä Kallion sydämessä, kivenheiton päässä Sörnäisten metroasemasta.

Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti: kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai
kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).

Suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito.

Edellytetään rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002).

Yhteystiedot: Päiväkodin johtaja Kisella Lohi, p. 09 310 24169,
kisella.lohi@hel.fi
Työpaikan osoite: Franzeninkatu 13, 00500 HELSINKI
Palkkaus: 2 914,43 euroa/kk
Työ alkaa: 3.1.2022 - 31.7.2022
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: 6 - 12 kk
Haku päättyy: 07.12.2021 klo 15:00
Jätä hakemus: https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KASKO-02-2832-21
Ilmoitus jätetty: 25.11.2021
TE-palvelujen ilmoitusnumero: 11080111

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Helsinki
Vakituinen, Kokopäiväinen

Julkaistu 07.12.2021

Yrityksen liikevaihto: 
Yli 100 000 000 €

Jaa työpaikkailmoitus

Samankaltaisia työpaikkoja