Skip to main content

Primary tabs

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Etsimme Leppäviidan päiväkotiin varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa kielikaveriksi 3-5 -vuotiaiden ryhmään.

Kielikaveri-lastenhoitajan tehtävänä on toteuttaa lapsiryhmän kieli- ja kulttuuritietoista varhaiskasvatusta yhdessä lapsiryhmän henkilöstön kanssa. Kielikaveri-lastenhoitaja hyödyntää arjessa lasten suomen kieltä vahvistavia menetelmiä ja toimintatapoja, joissa korostuu erityisesti kieli ja vuorovaikutus, leikki, musiikki, liikkuminen ja tutkiminen.

Kielikaveri-lastenhoitajan rooli etenkin lapsen leikin tukemisessa ja rikastamisessa on keskeinen keino lapsen suomen kielen ja kaverisuhteiden vahvistamisessa. Lasten osallisuuden varmistaminen ja ryhmään liittymisen taitojen tukeminen on myös tärkeä työtehtävä. Ryhmän ja lasten varhaiskasvatussuunnitelmat toimivat pedagogiikan suunnittelun pohjana tiimityössä.

Leppäviidan päiväkodissa toimii neljä lapsiryhmää. Henkilöstöömme kuuluu kahdeksan varhaiskasvatuksen opettajaa ja neljä varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Työyhteisömme on positiivinen ja arvostava, jossa autetaan yli ryhmärajojen. Päiväkotimme sijaitsee Etelä-Leppävaarassa kauppakeskus Sellon vieressä, keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja monipuolisten liikunta- ja kulttuuripalveluiden keskellä. Kaikessa toiminnassamme edistämme kestävää kehitystä, ohjaten lapsia kohtuulliseen ja vastuulliseen elämäntapaan.

Työpaikan nimi ja osoite: Leppäviidan päiväkoti, Rummunlyöjänkatu 6
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on määräaikainen.

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Arvostamme näkemystä ja kokemusta monikielisten lasten parissa työskentelystä, tiimityöskentelytaitoja sekä positiivista asennetta!

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys. Meillä pääset rakentamaan yhteiskuntaa aitiopaikalta ja vaikuttamaan kaupunkilaisten arkeen. Tarjoamme työntekijöillemme hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/"

Yhteystiedot: Tehtävästä lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Salla Semi p. 040 6369471 ([email protected]), 1.8.2022 alkaen
Työpaikan osoite: Rummunlyöjänkatu 6, 02600 ESPOO
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka: 2169,66 €/kk
Työ alkaa: 15.8.-14.12.2022
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: 3 - 6 kk
Haku päättyy: 05.08.2022 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-1613-22/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 29.06.2022
TE-palvelujen ilmoitusnumero: 11493319

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti