Skip to main content

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Opetus- ja kulttuuriministeriön varhaiskasvatukseen myöntämällä avustuksella vahvistamme entisestään lasten tasa-arvoa Espoossa. Haemme avustuksella Tapiolan palvelualueelle määräaikaista kielikaveri-lastenhoitajaa, joka tulee työskentelemään sekä Niittymaan että Haukilahden päiväkodeissa.

Inklusiivisen toimintakulttuurin ja pedagogiikan vahvistamiseksi tällä hankeavustuksella kehitetään toimintatapoja ja käytänteitä lasten oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseksi lapsen omassa päiväkotiryhmässä. Kielikaveri-lastenhoitajan tehtävänä on toteuttaa lapsiryhmän kieli- ja kulttuuritietoista varhaiskasvatusta yhdessä lapsiryhmän henkilöstön kanssa ja toimia ryhmässä lisäresurssina, jotta ryhmän oma henkilökunta voi entisestään kehittää kielitietoista varhaiskasvatusta.

Kielikaveri-lastenhoitaja hyödyntää arjessa lasten suomen kieltä vahvistavia menetelmiä ja toimintatapoja, joissa korostuu erityisesti kieli ja vuorovaikutus, leikki, musiikki, liikkuminen ja tutkiminen. Kielikaveri-lastenhoitajan rooli etenkin lapsen leikin tukemisessa ja rikastamisessa on keskeinen keino lapsen suomen kielen ja kaverisuhteiden vahvistamisessa. Lasten osallisuuden varmistaminen ja ryhmään liittymisen taitojen tukeminen on myös tärkeä työtehtävä. Ryhmän ja lasten varhaiskasvatussuunnitelmat toimivat pedagogiikan suunnittelun pohjana tiimityössä.

Työn aloituspäivämäärästä voidaan neuvotella.

Työpaikan nimi: Niittymaan ja Haukilahden päiväkodit
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).

Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. http://www.espoo.fi/fi-FI/Tyo_ja_yrittaminen/Espoo_tyonantajana/Henkilostoedut/Espoon_kaupungin_henkiloston_tyoterveysp(9536)

Arvostamme hyvän suomen kielen taidon lisäksi muuta kielitaitoa. Arvostamme lisäksi lämminhenkistä työotetta, oma-aloitteisuutta ja kykyä kohdata lapset yksilöllisesti.

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Haluamme olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin ja kokeileva ilmapiiri, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, digitaalinen kehitysmyönteisyys ja laaja pedagoginen asiantuntijaverkosto tekevät työstä meillä mielekästä, kehittävää ja monipuolista. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä.

Tervetuloa osaavaan joukkoomme!

Yhteystiedot: Tehtävästä lisätietoja antaa:
Varhaiskasvatusyksikön johtaja Milla Kuusela
p. 040 639 4917
[email protected]
Työpaikan osoite: Niittymäentie 1, 02200 ESPOO
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka: 2215,06 €/kk
Työ alkaa: 3.5.2021 - 30.6.2021
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: 1 - 3 kk
Haku päättyy: 10.05.2021 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-995-21/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 26.04.2021

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti