Skip to main content

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Espoon varhaiskasvatuksessa tuetaan aktiivisesti lasten monikielisyyttä ja arvostusta omaan kulttuuriin, kieleen ja katsomukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä valtionavustuksella vahvistamme entisestään lasten tasa-arvoa Espoossa.

Haemme Kirstin päiväkotiin määräaikaista kielikaveri-lastenhoitajaa. Kieli- ja kulttuuritietoisessa varhaiskasvatuksessa korostuu erityisesti kieli ja vuorovaikutus sekä lorujen, leikin, musiikin, liikkumisen ja tutkimisen suunnitelmallinen hyödyntäminen arjen tilanteissa.
Kielikaveri-lastenhoitajana sinun tehtävänäsi on toteuttaa lapsiryhmän kieli- ja kulttuuritietoista varhaiskasvatusta yhdessä lapsiryhmän henkilöstön kanssa.

Lasten osallisuuden varmistaminen ja ryhmään liittymisen taitojen tukeminen on yksi keskeinen työtehtäväsi. Työssäsi hyödynnät lasten suomen kieltä vahvistavia menetelmiä ja toimintatapoja. Ryhmän ja lasten varhaiskasvatussuunnitelmat toimivat pedagogiikan suunnittelun pohjana tiimityössä. Talossa toimii kaikissa ryhmissä vahvasti MusaPeda-malli ja ryhmät käyttävät mm. Roihuset-materiaalia.

Arvostamme hyvän suomen kielen taidon lisäksi muuta kielitaitoa.

Työpaikan nimi: Kirstin päiväkoti
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. http://www.espoo.fi/fi-FI/Tyo_ja_yrittaminen/Espoo_tyonantajana/Henkilostoedut/Espoon_kaupungin_henkiloston_tyoterveysp(9536)

Arvostamme kokemusta moninaisuudesta, hyviä tiimityötaitoja sekä joustavuutta huumoria unohtamatta!

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Haluamme olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin ja kokeileva ilmapiiri, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, digitaalinen kehitysmyönteisyys ja laaja pedagoginen asiantuntijaverkosto tekevät työstä meillä mielekästä, kehittävää ja monipuolista. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä.

Tervetuloa osaavaan joukkoomme!

Yhteystiedot: Tehtävästä lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Ritva Korpinen, p. 043 824 9064, [email protected]
Työpaikan osoite: Kirstintie 11, 02760 ESPOO
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka: 2215,06 €/kk
Työ alkaa: 1.7.2021 - 31.12.2021
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: 3 - 6 kk
Haku päättyy: 14.05.2021 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-1021-21/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 30.04.2021

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Espoo
Vakituinen, Kokopäiväinen

Julkaistu 14.05.2021

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti