Skip to main content

Samankaltaisia työpaikkoja

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Olemme energinen, Kauklahden sydämessä sijaitseva kylätalo. Yhteisöllisyys ja lapsilähtöisyys ovat meille tärkeitä. Jos olet hyvä lohduttamaan ja pitämään sylissä, osaat tarvittaessa laittaa laastarin ja jaksat hurmaantua lapsesta ja leikistä, olet etsimämme henkilö!

Toimintamme perustuu Espoon varhaiskasvatussuunnitelmaan, jossa painottuvat taito- ja taideaineet sekä ympäristökasvatus. Henkilökunta, lapset ja huoltajat luovat yhdessä kuuntelevan ja välittävän yhteisön, jossa lapsen on turvallista kasvaa.

Työpaikan nimi: Palttinan päiväkoti
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.

Tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).

Tehtävässä edellytetään vahvaa pedagogista osaamista sekä kykyä työskennellä pienryhmän kanssa. Lisäksi edellytetään hyviä työyhteisötaitoja.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. http://www.espoo.fi/fi-FI/Tyo_ja_yrittaminen/Espoo_tyonantajana/Henkilostoedut/Espoon_kaupungin_henkiloston_tyoterveysp(9536)

Arvostamme kestävän kehityksen ja taidekasvatuksen osaamista.

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Haluamme olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin ja kokeileva ilmapiiri, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, digitaalinen kehitysmyönteisyys ja laaja pedagoginen asiantuntijaverkosto tekevät työstä meillä mielekästä, kehittävää ja monipuolista. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä.

Tervetuloa osaavaan joukkoomme!

Yhteystiedot: Tehtävästä lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Kirsi-Marja Heikkinen, p. 0405076862
Työpaikan osoite: Tegelhagen 4, 02780 ESPOO
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka: 2215,06 €/kk
Työ alkaa: 2.8.2021 - 1.7.2022
Työaika: kokoaikatyö
Työn kesto: 6 - 12 kk
Haku päättyy: 17.06.2021 klo 15:45
Jätä hakemus: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/ESPOO-03-1482-21/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 03.06.2021

Lähde: TE-palvelujen asiakastietojärjestelmä

Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti
Haluatko suosituksia samankaltaisista työpaikoista sähköpostitse?Tilaa hakuvahti